Vinkkejä kirjoista kirjoittaville

Hakusanat, joilla blogiini useimmin on eksytty, ovat erilaisia kombinaatioita kirjoista ja kirjailijoista; suosituimpana Conradin Pimeyden sydän ja Kafkan Linna, sekä niihin yhdistettynä "juoni", "kirja-analyysi" ja muita vastaavia. Ahneena kaupallistajana kehitän blogiani markkinalähtöisesti ja julkaisen kirjoista kirjoittaville räätälöidyn koosteen hyödyllisistä teksteistä.

Naipaul: Elämän kuva

Pidän kirjoista, joissa päähenkilön esittely lähtee hänen vanhemmistaan tai isovanhemmistaan. Edellinen tällainen oli muistaakseni Høegin Kuvitelma 20. vuosisadasta, ja toinen hyvä Björnsterne Björnsonin Liput liehumassa jota ei luultavasti tunne kukaan. Tai jos halutaan vakiintuneita instituutiokirjoja mainita niin Mannin Buddenbrookit on myös hyvä. Henkilöiden tarinat syvenevät olennaisesti kun tiedetään missä mielentilassa ja millä taustoin hänen vanhempansa ovat hänet kasvattaneet, se mikä välittyy implisiittisesti on vähintään yhtä tärkeää kuin ääneen sanottu.

Rauhala: Taivaslaulu

Vilja näkee unta, jossa hän yrittää lastensa kanssa tehdä lumiukkoa. Kukkulan huipulle, vaikka helpompiakin paikkoja olisi. Joka kerta kun lumiukko valmistuu, se hajoaa ja pallojen pyörittely on alettava alusta. Lopulta lapset väsyvät ja istuvat hankeen itkemään. Vilja jatkaa urakkaa, ei ehdi huolehtia lapsista ja huutaa kolmivuotiaalle, että tämä on jo riittävän iso huolehtimaan itsestään. Siinä on ehkäisykielto tiivistettynä – Sisyfoksen hommaa äidille, tuuliajolla elämistä lapsille, eikä kenelläkään ole aikaa kysyä mihin juuri minun uskoni perustuu.

Kokoro - komedia?

Varoitus: ei sisällä spoilereita, ainakaan kovin järisyttäviä.

En ole feministi, mutta Sōseki Natsumen kirjoittama Kokoro antaa niin hauskan tulkinta-alustan feministiseltä kannalta että on pakko kommentoida sitä. Erityisen huvittavaksi teoksen tekee se, että aiheeseen suhtaudutaan niin vakavuudella ja paatoksella. Lisäksi juuri aiemmin lukemani Naipaulin romaani oli niin paljon parempi identiteetin kuvauksena, joten samaa aihetta sivuava Kokoro vaikutti auttamattoman koomiselta.

Kirja-analyysiohjeita laiskoille

Kannatan Bayardin ideaa siitä, että kirjoista voi puhua ja kirjoittaa tuntematta niitä. Yleiskuvan saamiseksi kirjan lukeminen on harvoin tarpeellista, ja kirjoittamisen kannalta yleiskuva on usein ainut mitä tarvitaan. Kannustan jokaista olemaan lukematta pakollisia kirjoja mikäli ei kiinnosta, ei millään muullakaan alalla ole väliä onko osaaminen hankittu nimenomaan opettajan osoittamalla kirjalla vaiko omalla päättelyllä.

Lukiolaisille ja yläasteikäisille seuraava ohje on yliampuva, sillä sen ikäisten ei oleteta olevan noin älykkäitä. Suosittelen jättämään aatehistoriakohdan pois, sillä saat vain aiheettoman plagiointisyytteen niskaasi. Sen sijaan yhteiskuntakohtaan panostaminen voisi olla hyvä idea. 

Kunderan kitsch

Stalinin poika kuolee sähköaitaan, koska on tahrinut käymälän ulosteillaan eikä suostu siivoamaan sitä.

Ranskan älymystö marssii Kambodžaan auttamaan: lääkäreitä on viisikymmentä, lehtikuvaajia neljäsataa. Näyttelijätär kokee alentavaksi kävellä jonon hännillä ja alkaa pinkoa jonon vierellä päästäkseen ensimmäiseksi. Kielitieteen professori suuttuu hänelle ja huutaa. Näyttelijätär itkee. ”Pysy tuossa asennossa!” kiljaisee valokuvaaja.

Franz Kafka: Linna

Franz Kafkan romaani Linna kuvaa modernismin ristiriitaisuuksia, vaikeasti hallittavia yhteiskunnan ilmiöitä. Teoksessa pieneen kylään saapuu maanmittari nimeltä K. Hän yrittää saada yhteyttä kylää hallitsevaan linnaan, mutta kohtaa outoja esteitä: varsinaisia asiasta päättäviä henkilöitä hän ei tapaa ollenkaan, ainoastaan alempia virkamiehiä, ja silloinkin kun hän tapaa jonkun ihmisen, kunnollista kohtaamista ei tapahdu vaan vuorovaikutus jää pinnalliselle tasolle.

Desperadojen hykertelevä filosofia

Siinä oudossa sekavassa jutussa, jota sanomme elämäksi, on tiettyjä kummallisia vaiheita, jolloin ihminen ottaa koko maailmankaikkeuden suurena kujeena, vaikka tajuaakin vitsin vain hämärästi ja on jokseenkin varma että siinä ei tehdä pilaa kenestäkään muusta kuin juuri hänestä. Mikään ei silti masenna eikä mikään tunnu väittelyn arvoiselta. [...] Ihmisen valtaa tarkoittamani outo, oikullinen mieliala vain joskus kun hän joutuu kokemaan äärimmäisiä koettelemuksia. Se iskee kesken kaiken kun hän on ollut täysin tosissaan, niin että äsken tavattoman tärkeät asiat näyttävätkin olevan vain osa yleistä naurettavuutta. (Herman Melville: Moby Dick, s. 329)

Lukumaraton

Osallistuin blogistanian lukumaratoniin, ohjeet voi lukea täältä.

Peter Høeg: Rajatapaukset

Ajan ongelma. Nyt otti päähenkilönä toimiva orpopoika kiitettävän kokoisen haasteen. Suureen koulukokeiluun pääsee lastenkodin raiskauksissa eläneen Peterin lisäksi vanhempansa tappanut raivokohtauksia saava adhd-August sekä Katarina, jonka isä hirttäytyi äidin kuoleman jälkeen. Kuri on kova, pelkoa paljon, jonot suoria ja kantelut kavereista suositeltavia.

Conrad: Pimeyden sydän

Tapa, jolla Pimeyden sydämeen kannattaa suhtautua, ilmaistaan heti alussa, kertojan näkemyksenä Marlowen tarinoista: "jonkin tapahtuman merkitys ei ollut sisässä niin kuin pähkinänsydän, vaan ulkopuolella, tarinan pinnassa; tarina vain toi sen näkösälle." Tätä ideaa noudattaa koko kertomus: ei ole olennaista kuvata Kurtzin tekoja, vaan riittää tuoda esille Marlowen ajatusmaailman kehitys. Kauheuksiin viitataan vain ohimennen: "ennen kuin hänen hermonsa pettivät ja hän isännöi tietyissä keskiyön tansseissa, jotka päättyivät sanoinkuvaamattomiin palvontamenoihin." Selkein yksityiskohta on se, kun talon pylväiden koristenupit osoittautuvat kuivuneiksi ihmisten päiksi.

Kolean talon Guppy ja muut sivuhenkilöt

Charles Dickensin Kolean talon yksi inhimillisimmistä henkilöistä on William Guppy, Kenge ja Carboy lakiasiaintoimiston harjoittelija. Piirre josta Guppy varmaan helpoiten muistetaan, on ihmismiälten herkkien kiälten esiintuanti eli toivoton rakastuminen Estheriin sekä tiätysti hänen luanteenomainen murteensa suamalaisille lukijoille.

Varoitus: sisältää juonipaljastuksia.

Umberto Eco: Ruusun nimi

Ruusun nimi kertoo fransiskaanimunkki William Baskervillestä, joka lähtee noviisi Adsonin kanssa Italiaan benediktiiniluostariin tekemään sovintoa paavin lähettiläiden ja kerettiläisyydestä syytettyjen välillä. Luostarissa on tapahtunut murha, jota William ja Adson alkavat selvittää. Sitten murhia alkaa tapahtua lisää. Noudattaako murhaaja Ilmestyskirjan seitsemää pasuunaa? Vai olivatko asialla demonit? Miten asiaan liittyy labyrinttimaisen kirjaston oveton huone finis Africae? Voiko murhat selvittää pelkästään järkeilemällä?

E-kirjan filosofia

He lukevat Gibbonsin teoksen Rooman valtakunnan nousu ja tuho e-lukijalla, mutta eivät suostu juomaan Château Lynch-Bagesia styrox-kupista. (Nassim Taleb: Prokrusteen vuode)

Onko kirja lukemista varten vai statussymboli?

Huvitammeko itsemme hengiltä eli tyhmälistö ennen ja nyt

Postman: Huvitamme itsemme hengiltä 
Kirjan Huvitamme itsemme hengiltä esipuheessa Neil Postman esittelee Uljas uusi maailma -teosta, ja ilmoittaa jakavansa Huxleyn pahimman pelon: sivistys rappeutuu viihteen syrjäyttäessä sen. Pelko on turha, ongelma on että Postman, Huxley ja kumppanit kuvittelevat olevansa maailman viimeisiä älyköitä. Kulttuurirappion ennustaminen on ollut älyköiden lempiaihe kautta aikojen. Minä sen sijaan väitän, että heiltä puuttuu perspektiivin tajua.

Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta

Kazuo Ishiguron romaanissa Pitkän päivän ilta (1989, suom. Helene Bützow) ikääntyvä hovimestari Stevens tekee kuuden päivän automatkan jonka aikana hän muistelee elämäänsä, suhdettaan neiti Kentoniin, entiseen työnantajaansa lordi Darlingtoniin ja nykyiseen työnantajaan herra Farradayhyn, sekä pohtii arvojaan. Stevens on aristokratian kannattaja: hän kertoo tarinaa omista viitekehyksistään, tulkitsee ihmisiä, asioita ja mielipiteitä luokkayhteiskunnan näkökulmasta, samaistuu yläluokan ihanteisiin palvelijan asemassa. Romaanin ydin on pohtia kahden aikakauden ja ajattelutavan välistä murrosta erilaisten henkilöhahmojen kautta.