Kirja-analyysiohjeita laiskoille

Kannatan Bayardin ideaa siitä, että kirjoista voi puhua ja kirjoittaa tuntematta niitä. Yleiskuvan saamiseksi kirjan lukeminen on harvoin tarpeellista, ja kirjoittamisen kannalta yleiskuva on usein ainut mitä tarvitaan. Kannustan jokaista olemaan lukematta pakollisia kirjoja mikäli ei kiinnosta, ei millään muullakaan alalla ole väliä onko osaaminen hankittu nimenomaan opettajan osoittamalla kirjalla vaiko omalla päättelyllä.

Lukiolaisille ja yläasteikäisille seuraava ohje on yliampuva, sillä sen ikäisten ei oleteta olevan noin älykkäitä. Suosittelen jättämään aatehistoriakohdan pois, sillä saat vain aiheettoman plagiointisyytteen niskaasi. Sen sijaan yhteiskuntakohtaan panostaminen voisi olla hyvä idea. 

Narrasin!

Bayardin hengessä kirjoitin Linnasta analyysin lukematta sitä. Oikeastaan se oli aika tylsää eikä paljon poikennut normaalin kirja-analyysin teosta, mutta halusin testata. Te jotka olette lukeneet sekä Linnan että bloggaukseni, vaikuttiko teksti uskottavalta?

Huvittavasti huomasin jälkeenpäin, että teksti ei ollut ollenkaan minun tyyliäni, omituiset sanavalinnat puuttuvat kokonaan, samoin sarkastiset kommentit. Ilmeisesti eläydyin tyypilliseen kirjaesittelyyn yrittämällä vaikuttaa tosissaan-olevalta ja viattomalta, niin että tyylistäkin tuli kilttiä. Mikäli olisin oikeasti lukenut kirjan ennen esittelyä, olisin lytännyt sen modernistisen paskuuden sekä jotenkin verrannut luultavasti Joyceen.

Miten puhua kirjoista joita ei ole lukenut

Luin Pierre Bayardin teoksen Miten puhua kirjoista joita ei ole lukenut. Bayard on kirjallisuudenopettaja, joka analysoi ja kommentoi kirjoja joita ei ole koskaan edes avannut. [Harkitsin hetken, että analysoisin Bayardin kirjaa lukematta sitä, mutta päädyin kuitenkin lukemaan.] Kirjallisuusinstituutiot nojautuvat keskeisesti siihen, että kirjoja ei lueta. Sen sijaan luetaan niiden arvioita ja analyyseja. Kirjallisuudentutkimus ei tutki kirjaa, vaan kirjallisuusinstituution käsitystä kirjoista.