Kirjallisuuden ja tietotekniikan opiskelija, sooloilija, älyllisesti lähinnä kameleontti ja siis identiteetitön.
HUOM: Blogi on siirtynyt osoitteeseen systomykoosi.wordpress.com
Näytetään tekstit, joissa on tunniste älykkyys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste älykkyys. Näytä kaikki tekstit
lauantai 1. helmikuuta 2014
Kaikki Joonakset ovat älykkäitä
Ihmisillä on joskus tapana samaistua johonkin ihmisryhmään, ja sitten väittää kyseistä ihmisryhmää ihmisyyden ideaaliksi. Täydelliseksi jossain rajatussa ominaisuudessa, eli nörtit ovat aina älykkäimpiä, kirjailijat ovat aina henkisesti kypsimpiä, Tavalliset Kiltit Miehet eli ne jotka eivät saa naisia ovat aina parhaimpia aviomiehiä. Muiden ihmisryhmien edustajille ei haluta antaa tätä ominaisuutta jonka ihmisryhmä on varannut itselleen: kukaan muu kuin nörtti ei voi olla älykäs, kukaan mies joka saa paljon naisia ei voi ikinä olla hyvä aviomies.
sunnuntai 28. huhtikuuta 2013
Platonin luolavertaus
Olipa kerran luola, johon oli vangittu ihmisiä. He olivat olleet siellä koko elämänsä lapsuudestaan saakka. Heidän selkänsä takana paloi, tuli, ja vangit näkivät vain tulesta seinään heijastuvat varjot. He luulivat varjojen olevan oikea todellisuus. Sitten eräs vangeista pääsi vapaaksi. Aluksi hän ei nähnyt mitään ja meni sekaisin. Kun hänen silmänsä olivat tottuneet valoon, hän alkoi ymmärtää esineiden todellisia muotoja ja värejä. Hän palasi luolaan ja yritti kertoa tovereilleen löytämästään oikeasta maailmasta, ja halusi vapauttaa nämä. Mutta muut vangit eivät halunneet vapautua. He luulivat vapautuneen vangin tulleen hulluksi. Vapautunut vanki ei enää kyennyt asumaan luolassa, sillä hän tunsi oikean maailman eikä enää halunnut tyytyä laimeisiin varjoihin.
sunnuntai 21. huhtikuuta 2013
Nerokultti
Vihaan
nerokulttia. Luen parhaillaan Herbert Cassonin teosta Luovat
ajattelijat, joka poiki parodiaskenaarion itsenäistä ajattelua tukevasta
yhteiskunnasta. Teos on oksettava. Sen mukaan ihmiset jaetaan
mitättömyyksiin ja parempiin ihmisiin. Cassonin mukaan massa vihaa neroja, koska he ovat parempia ihmisiä kuin massa.
Nerokultti syntyi joskus siinä 1700-1800 -lukujen vaihteessa. Erityisesti taiteessa nerokultille fäppäillään edelleen, tieteessä se on onneksi jo jonkin verran häipynyt. Tieteessä sisältö on nykyään yleensä tärkeämpi kuin ihminen. Epätieteellinen argumentti ei muutu päteväksi jos neroihminen esittää sen, taiteessa ja himaslaisuudessa näin käy.
torstai 20. joulukuuta 2012
Huvitammeko itsemme hengiltä eli tyhmälistö ennen ja nyt
Postman: Huvitamme itsemme hengiltä
Kirjan Huvitamme itsemme hengiltä esipuheessa Neil Postman esittelee Uljas uusi maailma -teosta, ja ilmoittaa jakavansa Huxleyn pahimman pelon: sivistys rappeutuu viihteen syrjäyttäessä sen. Pelko on turha, ongelma on että Postman, Huxley ja kumppanit kuvittelevat olevansa maailman viimeisiä älyköitä. Kulttuurirappion ennustaminen on ollut älyköiden lempiaihe kautta aikojen. Minä sen sijaan väitän, että heiltä puuttuu perspektiivin tajua.
Kirjan Huvitamme itsemme hengiltä esipuheessa Neil Postman esittelee Uljas uusi maailma -teosta, ja ilmoittaa jakavansa Huxleyn pahimman pelon: sivistys rappeutuu viihteen syrjäyttäessä sen. Pelko on turha, ongelma on että Postman, Huxley ja kumppanit kuvittelevat olevansa maailman viimeisiä älyköitä. Kulttuurirappion ennustaminen on ollut älyköiden lempiaihe kautta aikojen. Minä sen sijaan väitän, että heiltä puuttuu perspektiivin tajua.
Tunnisteet:
Huvitamme itsemme hengiltä,
Huxley,
informaatioyhteiskunta,
internet,
kirjat,
kulttuuri,
lukutaito,
Neil Postman,
sivistys,
tyhmälistö,
Uljas uusi maailma,
viihde,
älykkyys
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)