King ja pahuus

Harva kirjoittaa yhtä kypsästi ja analyyttisesti pahuuden ja hyvyyden tulkinnanvaraisuudesta ja "epärajallisuudesta" kuin King. Ei niin, että moralisoisi niitä, jotka tekevät pahaa. Ei myöskään niin, että ruikuttaisi uhrien puolesta. Kingin teoksissa väkivallantekijä on vastuullinen toimija, joka silti on inhimillinen ja samaistumisen kohde. Uhrius ja syyllisyys voivat olla myös samassa henkilössä.

Kingin ja Peter Straubin näkemyksiä kirjallisuudesta

KING: Kirjallisuuskritiikin tehtävänä on usein vain pönkittää kastilaitosta, joka on yhtä vanha kuin sen synnyttänyt lukeneiston snobbailu. […] Jopa Charles Dickens, romaanikirjallisuuden Shakespeare, sai kärsiä kriitikoiden hyökkäyksiä, koska hän valitsi usein kuohuttavia aiheita […] ja tietenkin myös siksi että hän oli oman aikansa ja meidän aikamme lukijarahvaan suosikki. Kriitikot ja oppineet ovat aina karsastaneet yleisömenestystä. Usein epäilyt ovat perusteltuja. Joskus taas tällaisia epäilyitä käytetään verukkeena, kun ei haluta käyttää aivoja.

(Stephen King: Kirjoittamisesta)

King ja muut maailmankirjallisuuden klassikot

Kirjastoissa on eroteltu omille hyllyilleen ns. kaunokirjallisuus, scifi, rikoskirjallisuus ja romantiikka. Ammatikseen kirjallisuuden parissa toimivan populaarikirjafaniksi tunnustautumisessa on häpeilyn makua: tiedän kyllä että ne on huonoja... joskus kevyempää lukemista... kyllä oikea kirjallisuus silti on mun lempparia... Nykyään julkaistava kirjallisuus noudattaa lähestulkoon kaavaa suosittu = arvoton, arvokas = epäsuosittu. Laajemmassa mittakaavassa suosion väheksyminen on kuitenkin perusteetonta.