Kirja-analyysiohjeita laiskoille

Kannatan Bayardin ideaa siitä, että kirjoista voi puhua ja kirjoittaa tuntematta niitä. Yleiskuvan saamiseksi kirjan lukeminen on harvoin tarpeellista, ja kirjoittamisen kannalta yleiskuva on usein ainut mitä tarvitaan. Kannustan jokaista olemaan lukematta pakollisia kirjoja mikäli ei kiinnosta, ei millään muullakaan alalla ole väliä onko osaaminen hankittu nimenomaan opettajan osoittamalla kirjalla vaiko omalla päättelyllä.

Lukiolaisille ja yläasteikäisille seuraava ohje on yliampuva, sillä sen ikäisten ei oleteta olevan noin älykkäitä. Suosittelen jättämään aatehistoriakohdan pois, sillä saat vain aiheettoman plagiointisyytteen niskaasi. Sen sijaan yhteiskuntakohtaan panostaminen voisi olla hyvä idea. 

Kunderan kitsch

Stalinin poika kuolee sähköaitaan, koska on tahrinut käymälän ulosteillaan eikä suostu siivoamaan sitä.

Ranskan älymystö marssii Kambodžaan auttamaan: lääkäreitä on viisikymmentä, lehtikuvaajia neljäsataa. Näyttelijätär kokee alentavaksi kävellä jonon hännillä ja alkaa pinkoa jonon vierellä päästäkseen ensimmäiseksi. Kielitieteen professori suuttuu hänelle ja huutaa. Näyttelijätär itkee. ”Pysy tuossa asennossa!” kiljaisee valokuvaaja.

Narrasin!

Bayardin hengessä kirjoitin Linnasta analyysin lukematta sitä. Oikeastaan se oli aika tylsää eikä paljon poikennut normaalin kirja-analyysin teosta, mutta halusin testata. Te jotka olette lukeneet sekä Linnan että bloggaukseni, vaikuttiko teksti uskottavalta?

Huvittavasti huomasin jälkeenpäin, että teksti ei ollut ollenkaan minun tyyliäni, omituiset sanavalinnat puuttuvat kokonaan, samoin sarkastiset kommentit. Ilmeisesti eläydyin tyypilliseen kirjaesittelyyn yrittämällä vaikuttaa tosissaan-olevalta ja viattomalta, niin että tyylistäkin tuli kilttiä. Mikäli olisin oikeasti lukenut kirjan ennen esittelyä, olisin lytännyt sen modernistisen paskuuden sekä jotenkin verrannut luultavasti Joyceen.

Franz Kafka: Linna

Franz Kafkan romaani Linna kuvaa modernismin ristiriitaisuuksia, vaikeasti hallittavia yhteiskunnan ilmiöitä. Teoksessa pieneen kylään saapuu maanmittari nimeltä K. Hän yrittää saada yhteyttä kylää hallitsevaan linnaan, mutta kohtaa outoja esteitä: varsinaisia asiasta päättäviä henkilöitä hän ei tapaa ollenkaan, ainoastaan alempia virkamiehiä, ja silloinkin kun hän tapaa jonkun ihmisen, kunnollista kohtaamista ei tapahdu vaan vuorovaikutus jää pinnalliselle tasolle.

Blogosfääri

Blogini täyttää huikeat yksi vuotta, ja sen kunniaksi jaan palkintoja parhaimmille lukemilleni blogeille.

SPOOOILEEER: seuraavien arvioiden on tarkoitus olla kehuvia, mutta kukaan ei kuitenkaan tajua sitä itse joten paljastan sen nyt.

Desperadojen hykertelevä filosofia

Siinä oudossa sekavassa jutussa, jota sanomme elämäksi, on tiettyjä kummallisia vaiheita, jolloin ihminen ottaa koko maailmankaikkeuden suurena kujeena, vaikka tajuaakin vitsin vain hämärästi ja on jokseenkin varma että siinä ei tehdä pilaa kenestäkään muusta kuin juuri hänestä. Mikään ei silti masenna eikä mikään tunnu väittelyn arvoiselta. [...] Ihmisen valtaa tarkoittamani outo, oikullinen mieliala vain joskus kun hän joutuu kokemaan äärimmäisiä koettelemuksia. Se iskee kesken kaiken kun hän on ollut täysin tosissaan, niin että äsken tavattoman tärkeät asiat näyttävätkin olevan vain osa yleistä naurettavuutta. (Herman Melville: Moby Dick, s. 329)