Näytetään tekstit, joissa on tunniste lestadiolaisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lestadiolaisuus. Näytä kaikki tekstit

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Ehkäisykielto

Ehkäisyn ja ehkäisemättömyyden ympärille syntynyt keskustelu on polarisoitunut ja poteroitunut tyhjänjauhamiseksi. Toisaalla ovat ex-lestadiolaiset ja muut vanhoillislestadiolaisuuden tilasta huolestuneet terminologialla ehkäisykielto, ihmisoikeusloukkaus, tuuliajolla olevat lapset. Toisaalla lestadiolaiset sanonnoilla ”me haluamme”, ”jokainen tekee omat valintansa”, ”emme tule kenenkään makuuhuoneeseen”.

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Rauhala: Taivaslaulu

Vilja näkee unta, jossa hän yrittää lastensa kanssa tehdä lumiukkoa. Kukkulan huipulle, vaikka helpompiakin paikkoja olisi. Joka kerta kun lumiukko valmistuu, se hajoaa ja pallojen pyörittely on alettava alusta. Lopulta lapset väsyvät ja istuvat hankeen itkemään. Vilja jatkaa urakkaa, ei ehdi huolehtia lapsista ja huutaa kolmivuotiaalle, että tämä on jo riittävän iso huolehtimaan itsestään. Siinä on ehkäisykielto tiivistettynä – Sisyfoksen hommaa äidille, tuuliajolla elämistä lapsille, eikä kenelläkään ole aikaa kysyä mihin juuri minun uskoni perustuu.

perjantai 20. syyskuuta 2013

Ideaalimääritelmä ja käytännön määritelmä

Tapani Kilpeläinen käsittelee itsemurhan määritelmää teoksessa Itsemurhan filosofia On luonnollisesti hankalaa vetää rajaa siihen, milloin ihminen on tarkoituksellisesti tappanut itsensä ja milloin kyseessä on vahinko, itsetuhoisuus tai onnettomuus, kun kuolleen intentioita ei voi tietää. Siksi Kilpeläinen käyttää kahta määritelmää: ideaalimääritelmää kuvaamaan itsemurhaa yleisesti olettaen että intentio-ongelmaa ei ole, sekä käytännön määritelmiä erikseen eri tilanteisiin.