Desperadojen hykertelevä filosofia

Siinä oudossa sekavassa jutussa, jota sanomme elämäksi, on tiettyjä kummallisia vaiheita, jolloin ihminen ottaa koko maailmankaikkeuden suurena kujeena, vaikka tajuaakin vitsin vain hämärästi ja on jokseenkin varma että siinä ei tehdä pilaa kenestäkään muusta kuin juuri hänestä. Mikään ei silti masenna eikä mikään tunnu väittelyn arvoiselta. [...] Ihmisen valtaa tarkoittamani outo, oikullinen mieliala vain joskus kun hän joutuu kokemaan äärimmäisiä koettelemuksia. Se iskee kesken kaiken kun hän on ollut täysin tosissaan, niin että äsken tavattoman tärkeät asiat näyttävätkin olevan vain osa yleistä naurettavuutta. (Herman Melville: Moby Dick, s. 329)