Nerokultti

Vihaan nerokulttia. Luen parhaillaan Herbert Cassonin teosta Luovat ajattelijat, joka poiki parodiaskenaarion itsenäistä ajattelua tukevasta yhteiskunnasta. Teos on oksettava. Sen mukaan ihmiset jaetaan mitättömyyksiin ja parempiin ihmisiin. Cassonin mukaan massa vihaa neroja, koska he ovat parempia ihmisiä kuin massa.

Nerokultti syntyi joskus siinä 1700-1800 -lukujen vaihteessa. Erityisesti taiteessa nerokultille fäppäillään edelleen, tieteessä se on onneksi jo jonkin verran häipynyt. Tieteessä sisältö on nykyään yleensä tärkeämpi kuin ihminen. Epätieteellinen argumentti ei muutu päteväksi jos neroihminen esittää sen, taiteessa ja himaslaisuudessa näin käy.

Olen älykäs ja siksi minua vihataan!

On selvää, että toisten taide on parempaa kuin toisten, toisten tekstit parempia kuin toisten, taidot jossain asiassa parempia kuin toisten. Se ei kuitenkaan merkitse että ihminen kokonaisuudessaan olisi jotenkin kelvollisempi toisia, parempi ihmisenä. Nerokultti on forever alone -ihmisen tapa kohottaa itsensä muiden yläpuolelle ja selittää yksinäisyytensä johtuvan siitä, että "massaihmiset" vihaavat hänen älykkyyttään ja kadehtivat hänen kykyjään.

Joillain on tapana valittaa siitä, että kouluissa ei tueta itsenäistä ajattelua. No ei tietenkään tueta. Mitä ihmettä siitä tulisi jos kaikki ajattelisivat itsenäisesti? Valtio tarvitsee 999 orjaa ja yhden pomon juomaan kahvia, ei tuhatta kahvinjuojaa.

Mutta vakavasti puhuen. Koulut opettavat perustaitoja, ei uusien keksintöjen tai ajatusten tekemistä. Ajatus luovuuden tai itsenäisen ajattelun opettamisesta on absurdi. Ainoastaan asioita, joita tehdään noudattamalla sääntöjä, voi opettaa. Itsenäinen ajattelu vaatii että on olemassa massa-ajattelua, jonka vastaisesti voi ajatella. Toiseksi se vaatii, ettei ole kovin monta muuta samoin ajattelevaa. Kolmanneksi, jos ajattelee itsenäisesti koska ope käski, ei ole erityisen itsenäinen. Itsenäistä ajattelua ei voi opettaa vaan se täytyy opetella itse.

Monet näyttävät kuvittelevan, että älykkyys ja luovuus ovat jotain staattista. Että ihminen on sisimmältään sellainen ja tällainen, että kasvattajien pitäisi jo lapsuudessa osata tunnistaa asia, ja jos eivät tunnistaneet niin se johtui heidän tyhmyydestään. Mutta eihän kenessäkään ole lapsena valmiina itsenäisen ajattelun taitoja eikä minkään alan eksperttiyttä. Eksperttiys kehittyy vähitellen.

Jokainen, joka väittää jo lapsena osoittaneensa poikkeuksellista ominaisuutta x ja käyttää sitä merkkinä omasta erikoislaatuisuudestaan, ennusteena omasta nykyisestä persoonastaan, sotkee oman elämänsä romaaneihin ja luulee että elämässä on juoni, tarkoitus ja päämäärä. Ei ole. Jokaisessa ihmisessä on ituja erilaisista asioista. Toiset kehittävät älykkyyttään, toiset sosiaalisuuttaan. Toiset päätyvät hampunkasvattajiksi, toiset Arkadianmäelle. Ne jotka päätyvät Arkadianmäelle, muistavat lapsuudestaan opettajien pääntaputukset ja autotarrat reppuvihossa, ne joiden romaanit päätyvät kustantajan roskikseen muistavat miten heitä ei lapsuudessakaan ymmärretty. Vaihtoehtoisesti, jos jonkun menestyjän identiteetti rakentuu hyljeksinnästä, hän muistaa lapsuudestaan parhaiten kiusaamiset ja kertoo menestymisensä tapahtuneen lapsuudesta huolimatta, ja olevan siis osoitus menestyjän erityisestä kelpoisuudesta. Valikoivaa muistamista, elämän juonellistamista, ei sen kummempaa.

Niin joo, siis edellisen kappaleen pointti oli siinä, että kouluissa ei voi tukea itsenäisiä ajattelijoita, koska ei voi tietää ketkä tulevaisuudessa tulevat uskomaan olleensa lapsena itsenäisiä ajattelijoita. Jos tuetaan niitä jotka saavat kymppejä, joku huonoja numeroita saanut tajuaa aikuisena että hei, olipa surkeat käytännöt koulussa kun minun taitoni eivät tulleet ilmi siellä. Jos tuetaan ilkimyksiä, joku kilttimys mököttää isona kun ope aina tuhlasi aikaa häijy-Henriin eikä kulta-Kasperiin. Ei ole olemassa absoluuttista jakoa massaan ja itsenäisiin. Ei voi ennustaa, kuka isona päättää kohottaa itsensä muiden yläpuolelle.

Jos herra Herbert kykenee puolustamaan paikkaansa ainoastaan älykkyydellään, silloin älykkyys on se ominaisuus jonka mukaan koko maailman pitäisi Herbertin mielestä toimia. Sosiaalisuudella, kohteliaisuudella ja verkostoitumiskyvyllä ei ole mitään väliä, ja jokainen sosiaalinen ja pidetty ihminen on valittu (Herbertin kadehtimaan) asemaan väärin perustein ja on kyvytön tehtävässään. Jos jollakulla on hyvä ominaisuus jota Herbertillä ei ole, kyseinen ominaisuus mitätöi henkilöstä kaikki muutkin hyvät ominaisuudet. "Hän on sosiaalinen, siispä hänet valittiin vain sosiaalisuuden vuoksi ja hän on automaattisesti epäpätevä." Vastaavasti jos neiti N on pidetty, sosiaalisuus on hänen mielestään tärkeintä, jokainen epäkohtelias ja inhottava on vääryydellä päässyt asemaansa eikä N:n mielestä kukaan saisi olla sellaisen ihmisen ystävä. Jotkut ihmiset eivät osaa arvostaa ominaisuutta, jossa he itse eivät ole hyviä.

Cassonin mielestä uudet aatteet ovat hyviä koska ne on keksinyt poikkeusyksilö, nero. Suurin osa ihmisistä on hänen mukaansa tyhmiä, koska he eivät pidä uusista aatteista ja siten vihaavat neroja. Uutuus ei kuitenkaan tee aatteesta automaattisesti vanhaa parempaa. Uuden aatteen on mentävä oman Gorgorothinsa läpi, ja se voi sulattaa oman sormuksensa valtaväestön ajatuksiin vain jos on tarpeeksi vahva. Heikot kuolevat jo Mordorin porteilla. Jos jokainen uusi aate otettaisiin riemuiten vastaan, kukin kestäisi yhden päivän, sillä uusia aatteita on liian paljon. Aate on hyvä vasta kun siihen on totuttu, ja silloin se on itse uusi Tuomiovuori.

Casson nokkelana poikana tietysti ehdottaa, että otettaisiin vain hyvät aatteet käyttöön. Jee, loistava idea! Ehkäpä voitaisiin perustaa työryhmä joka päättää mitkä aatteet ovat tarpeeksi hyviä, ja voisiko armollinen Casson tulla sen johtajaksi? Ai voisi? No niin, kaikki maailman ongelmat on ratkaistu! Ole itsenäinen, valitse Casson-diktatuuri!