Luova itsenäinen eliitti

Olipa kerran joukko ihmisiä, jotka kyllästyivät siihen että kouluissa survotaan oppilaista tasapäistä massaa, että ei saa olla luova, että omaperäisyyttä ja innovatiivisuutta ei tueta. Heitä puistatti, kun mediassa oltiin niin, niin konservatiiveja eikä koskaan ketään Itsenäistä Ajattelijaa päästetty ääneen, vaan tyydyttiin tylsiin vanhoihin mielipiteisiin. He päättivät luoda oman ihanneyhteiskunnan, jossa kaikkea omaperäistä tuettaisiin, opetettaisiin luovuutta, annettaisiin jokaisen olla itsenäinen. Yhteisöön valikoitiin ainoastaan kaikkein luovimmat yksilöt, sillä heidän päähänsä saataisiin kaikkein vahvimmin iskostettua oikeat Itsenäisen Ajattelun säännöt. Yhteisölle annettiin nimeksi Luova Itsenäinen Eliitti.


LIE aloitti maailmanmuuttamiskampanjansa perustamalla koulun. Ensimmäinen kurssi käsitteli luovaa ajattelua. Opiskelijat istuivat tunnilla kuuntelemassa kun opettaja selitti miten ollaan luova. Että silloin on tapana keksiä uusia jutskia. Että ei saa tukeutua vanhoihin ajatuksiin vaan täytyy miettiä laatikon ulkopuolelta. Kaikki olivat sitä mieltä, että se kuulosti ihanan erilaiselta. Eräällä oppitunnilla sitten harjoiteltiin laatikon ulkopuolelta ajattelua. Ensin kaikki opiskelijat menivät isoon laatikkoon, jossa he ajattelivat tylsiä ja samanlaisia ajatuksia. Kaikki tunsivat itsensä harmaaksi massaksi. Sitten eräs opiskelijoista astui ulos laatikosta ja koki valaistumisen. Haa, minun ajatukseni ovat paljon erikoisempia kuin teidän! Minä osaan ajatella laatikon ulkopuolella! Vau! Muut opiskelijat innostuivat. He astuivat kaikki ulos laatikosta ja kaikki valaistuivat oitis. Niin he sitten kaikki istuskelivat siellä laatikon ulkopuolella ja tunsivat ihan joka ikinen itsensä niin hitsin itsenäisiksi.

Aikaa myöten opiskelijat oppivat monta tapaa ajatella luovasti. Voi esimerkiksi ottaa jonkin ajatuksen, jota kaikki kannattavat, ja sitten olla toista mieltä. Se oli kaikkien mielestä hyvä konsti. Kun esimerkiksi entisessä huonossa yhteiskunnassa ajateltiin, että punaiset autot ovat parhaita, niin tässä paremmassa ja älykkäämmässä yhteisössä päätettiin ajatella, että siniset autot ovat parhaita. Niin kaikki LIE:n jäsenet ostivat sinisen auton ja tunsivat jok'ikinen itsensä tosi erilaiseksi ja itsenäiseksi. Paitsi eräs! Hän oli jotenkin onnistunut soluttautumaan LIE:hen, vaikka hän oli ihan Tylsä Tavis. Hän ei ostanut sinistä autoa vaan piti punaisen autonsa. Kaikki sinisen auton omistajat ajattelivat, että oli ihan inhottavaa kun kaikkien niiden erikoisten sinisten autojen keskellä oli yksi tylsä ja tavallinen punainen auto. Ihan kauheaa, että Taviksella ei ollut ollenkaan omaperäisyyttä. Parkkipaikalla oli siis yksi massatuote punainen auto ja sata itsenäisesti ajattelevaa sinistä autoa. Tavis oli aika reppana, kun ei uskaltanut olla erilainen.

Koska huomattiin ihmisten kiinnostuksenkohteiden olevan erilaisia, Yhteisöön muodostui kuin itsekseen eri opintosuuntia. Innovaatioryhmä suuntautui tekniseen kehitykseen, filosofiryhmä luovaan ajatteluun, taiteilijaryhmä uudenlaiseen taiteeseen.

Taideopiskelijat katsoivat pitkin nokanvarttaan kaikkia vanhoja kaavoihin kangistuneita taiteilijoita. Ei niinku mitään omaperäisyyttä! Sen sijaan täällä, tässä uudessa ja paremmassa yhteiskunnassa, täällä luotaisiin oikeaa ja uutta taidetta. Opiskelijat tekivät harjoituksia, joilla he saattoivat näyttää luovuutensa. Heille annettiin paperiliittimiä ja kuminauhaa, ja käskettiin rakentaa, anteeksi, luoda, jotain erikoista. Eräs sitoi paperiliittimen kuminauhalla tosi ovelasti kattoon ja laittoi kalsarinsa roikkumaan niistä. Oi, miten nerokkaasti oivallettu! Selvästi tämän koulun ansiota! Täällä opiskelija voi toteuttaa luovuuttaan ja laittaa kalsarit kattoon roikkumaan, entisessä huonossa yhteiskunnassa moista ei varmasti olisi sallittu! Mutta Tylsä Tavis ei tietenkään taaskaan keksinyt mitään erikoista. Tylsä Tavis keskittyi tivaamaan, mitä hyötyä on siitä että kalsarit roikkuvat katosta, eikä ymmärtänyt ollenkaan uutuuden itseisarvoisuutta ja hyötynäkökulman materialistisuutta. Kun koulupäivä päättyi, Tylsä Tavis joutui menemään kotiinsa ihan tavallisesti ja tylsästi, kun taas kalsaritaiteilija sai innovatiivisuutensa ansiosta odottaa pimeän tuloa.

Vihdoin yhteisön ensimmäiset opiskelijat ehtivät jatko-opintovaiheeseen, jossa heidän piti laittaa tuotantonsa yleiseen jakeluun. Jokainen innovaatioryhmän jäsen teki tosi hienoja keksintöjä niin kauan kunnes kaikki kuolivat nälkään, sillä ei ollut ketään kuluttamassa keksintöjä kun kaikki keskittyivät keksimiseen.

Filosofit pääsivät luomaan oman teoriansa Elämästä, Maailmankaikkeudesta ja Kaikesta. Jokainen kävi lurkkaamassa toisten töitä, sillä eihän kukaan halunnut vahingossa olla samanlainen kuin toinen. Lopputuloksena syntyi sata erilaista maailmankuvaa joilla jokaisella oli yksi (1) kannattaja. Kun sitten filosofit yrittivät päästä yhteisymmärrykseen arkielämän järjestämisestä, ei saatu aikaan minkäänlaista kompromissia, joten filosofeille tuli kauhea riita ja he tappoivat toisensa.

Taiteilijat yrittivät keksiä yhä uusia ja uusia tapoja tehdä taidetta, mutta koska kaikkia sääntöjä piti välttää, mikään suuntaus ei kestänyt kovin kauan ja lopulta keinot loppuivat. Tylsä Tavis ehdotti, että suuntauksia voisi käydä läpi järjestyksessä ja aloittaa taas alusta kun keinot loppuvat, mutta taiteilijat hoksasivat heti että se oli Sääntö, kieltäytyivät ja tekivät itsemurhan.

Lopuksi Tylsä Tavis palasi entiseen huonoon ja tasapaksuun ja epäluovaan yhteiskuntaan.