Lukumaraton

Osallistuin blogistanian lukumaratoniin, ohjeet voi lukea täältä.

Peter Høeg: Rajatapaukset

Ajan ongelma. Nyt otti päähenkilönä toimiva orpopoika kiitettävän kokoisen haasteen. Suureen koulukokeiluun pääsee lastenkodin raiskauksissa eläneen Peterin lisäksi vanhempansa tappanut raivokohtauksia saava adhd-August sekä Katarina, jonka isä hirttäytyi äidin kuoleman jälkeen. Kuri on kova, pelkoa paljon, jonot suoria ja kantelut kavereista suositeltavia.


Tieteellisen tutkimuksen ajasta laittaa alulle Katarina, mutta Peter suorittaa kokeita jo aiemmin lastenkodissa Humlumin kanssa: kun heilahtaa köydellä junan eteen, se hetki jolloin on kuolemanvaarassa, tuntuu pysähtyvän ja jatkuvan loputtomiin. Ajasta voi ottaa kiinni, ja silloin se ei kulu.

Peter, Katarina ja August ovat rajatapauksia, koska he pääsivät Biehlin yksityiskouluun, vaikka olivat ihan alarajoilla kelpoisuudessa. Ollaan avaramielisiä ja kelvottomat yritetään sopeuttaa – nöyryyttämällä, sosiaalisia suhteita kontrolloimalla sekä lyömällä. Tätä kuilun reunalla kiikkumisen ongelmaa Peter pohtii läpi romaanin.

Sisälle päässeiden eli siis useimpien oli vaikea tajuta hänen sanojaan, he olivat kai lähinnä hyvillään, koska olivat sisäpuolella ja kuuluivat kelpoisimpiin. Ulkopuolisen elämä on yhtä pelkoa tai alistumista ja luovuttamista, sehän tiedetään. Sen ymmärtää parhaiten kun on siinä rajalla.

Ihmisiä arvioitaessa ei tarkoiteta pahaa. Sen tulee tehneeksi, koska itse on joutunut niin monesti testatuksi. Lopulta ei enää edes osaa ajatella muulla tavalla. Sitä ei ehkä huomaa yhtä selvästi, jos on aina pystynyt suoriutumaan jotakuinkin vaatimusten mukaisesti. Sen huomaa ehkä selvimmin, jos tietää että on elettävä koko elämänsä niillä rajoilla.

Katarinan kanssa hän kuitenkin voi kokea yhteenkuuluvuutta: Me istuimme siinä ja minä tiesin, että tältä tuntui kun oli päässyt kokonaan sisälle. Istuu lähellä toista ihmistä, joka ymmärtää, kaikki minkä sanoo ymmärretään, mitään ei arvostella, ja tietää olevansa välttämätön.

Høeg on aina laatua. Tämäkin teos taitaa vaatia toisen lukukerran ennen kuin voi sanoa mitään järkevää

(348 sivua)


Kurt Vonnegut: Hokkus pokkus

Eugene Debs Hartke on Vietnamin sodan veteraani, joka olisi tappanut itse Jeesuksen jos olisi käsketty, sodasta palattuaan hakeutuu opettajaksi ja saa potkut koska opiskelija nauhoitti hänen sanoneen Yhdysvaltoja sontaläjäksi, ryhtyy vanginvartijaksi, todistaa 10 000 vangin karkaamista ja nimitetään tyhjentyneen Scipion hallitukseksi.

Teoksen nimi tulee siitä, että Vietnamissa joukkoja johtaessaan Hartke joutuu keksimään mitä ihmeellisimpiä puolusteluja tappamiselle. Puhuminen ja elämä yleensä on teoksessa muutenkin yhtä taikatemppua: Hartke on tappanut Vietnamissa, omasta mielestään ei-oikeutetusti, enemmän ihmisiä kuin kukaan massamurhaaja koko vankilassa, ja siellä hän patsastelee vartijana. Kimberley äänittää nauhalle kun Hartke siteeraa isoisäänsä ja kirjailijoita sekä kertoo vitsejä humalassa, ja tämän perusteella Hartke erotetaan.

(348 sivua)


John Steinbeck: Vihan hedelmät

Joadin perhe ajetaan vuokratilaltaan, koska suuromistaja saa maasta enemmän hyötyä traktorilla. Perhe matkustaa Kaliforniaan, jossa he unelmissaan makoilevat valkoisissa sievissä taloissa, poimivat persikoita ja rikastuvat. Todellisuudessa työnhakijoita on kolmesataatuhatta, kun työntekijöitä tarvitaan viisituhatta satokauden ajaksi. Palkat siis laskevat, ja perheet tappelevat riistoliksasta saadakseen lapsille ruokaa edes yhdeksi päiväksi. Jos valitat, jonossa on tuhat tulossa tilallesi. Jos yrität lietsoa laajempaa kapinaa, seuraavan päivän sanomalehdessä on yhden rivin ilmoitus: kulkuri löydetty kuolleena. Työnhakijat, kirotut okielaiset, kerääntyvät Hoovervilleihin, pahvilaatikkoasuntoihin, ja saavat palkkojen romahtamista pelkäävät työläiset vihaamaan itseään. Lapset kuolevat nälkään, mutta peltoa pidetään kesannolla ja appelsiineihin ruiskutetaan paljoöljyä, koska ilmaiseksi ei voi antaa ja suuromistajien määrittämiin hintoihin ei ihmisillä ole varaa. Vuokraviljelijöiden jälkeen häviävät pientilalliset suuromistajien ylivallan tieltä.

Joskus työpaikkojen uhkana ovat traktorit, joskus Kiina-ilmiö, joskus koneistuminen, joskus maahanmuuttajat. Vihan hedelmät on ajankohtainen monessa yhteiskunnallisessa tilanteessa. Kirjan klassikkoarvo lieneekin lähinnä tuon yksittäisen ilmiön kuvaamisessa sekä siinä, että se sattui ilmestyessään keräämään kritiikkiä ja sensuuria ja sitä kautta suosiota. Kuvauksessa ei ole mitään ihmeellistä, se on melko konventionaalista amerikkalaisten teollistumisen kuvaamista. Ihmiset ovat yksiulotteisia, eivät kovin eläviä eivätkä missään mielessä samaistumisen kohteita. Yhteisön kuvaamisessa Vihan hedelmät toimii, mutta lukukokemusta pilaa se että olen lukenut kirjoja, jotka toimivat sekä yhteisön että yksilöiden tasolla. On vaikea tyytyä vähempään, vaikka periaatteessa ei ole mitään vikaa siinä että keskittyy pelkästään yhteisötasoon.

(439 sivua)

kokonaissaldo: 1135

Kommentti itse maratoniin:

oli todella ahdistavaa aloittaa toinen kirja ennen kuin edellistäkään ehti prosessoida. Yleensä jätän hyviin kirjoihin väliä vähintään muutaman päivän, Rajatapaukset vaatii ainakin viikon, joten se täytyy ehdottomasti lukea uudestaan. Olisi ehkä kannattanut valita jotain lastenkirjoja tai chick litiä, joita lukiessa ei saakaan ajatella. Joku kirjasarja olisi myös ollut hyvä, niin ei olisi tarvinnut vaihtaa maailmaa välillä. Osa maratoonareista näytti osallistuvan myös kitalaenpuhdistusnovelleihein - joka kirjan välissä yksi novelli tauoksi. Ei olisi minulta onnistunut, kaksi erilaista kirjaa samana päivänä on jo aivan liikaa.

Hankaluuksista huolimatta tämä eka lukuhaasteeni oli ihan kiva kokemus. Löysin useita kiinnostavia kirjablogeja ja lukijamääränikin lähes tuplaantui. Jos joskus tulevaisuudessa osallistun lukuhaasteisiin, taidan valita vähän hidastahtisempia urakoita.