Kolean talon Guppy ja muut sivuhenkilöt

Charles Dickensin Kolean talon yksi inhimillisimmistä henkilöistä on William Guppy, Kenge ja Carboy lakiasiaintoimiston harjoittelija. Piirre josta Guppy varmaan helpoiten muistetaan, on ihmismiälten herkkien kiälten esiintuanti eli toivoton rakastuminen Estheriin sekä tiätysti hänen luanteenomainen murteensa suamalaisille lukijoille.

Varoitus: sisältää juonipaljastuksia.

Guppy on ensimmäinen, jonka kautta romaanissa annetaan viitteitä lady Dedlockin ja Estherin suhteesta. Guppy on tavannut Estherin tämän saapuessa John Jarndycen luo, myöhemmin hän näkee lady Dedlockin muotokuvan ja havaitsee yhdennäköisyyden. Tämän innoittamana Guppy alkaa ottaa selvää asioista. Jossain vaiheessa hän saa tietää romukauppias Krookin hallussa olevasta kirjeestä, joka paljastaa lady Dedlockin suhteen Estherin isään. Guppy ottaa yhteyttä ladyyn ja lupaa toimittaa kirjeet tämän haltuun.

Guppy on varsin terävä ottaessaan huomioon Estherin ja lady Dedlockin mahdollisen sukulaisuussuhteen. Jarndyce, tai kukaan muukaan joka on nähnyt heidät molemmat, ei ole huomannut yhdennäköisyyttä tai ainakaan siitä ei anneta viitteitä. Edes Dedlockien naapuri Boythorn, jolla oli suhde lady Dedlockin sisareen eli naiseen joka kasvatti Estherin, ei osaa ollenkaan arvata sukulaisuutta. Useimmat ovat niin jumiutuneita omaan arvomaailmaansa ja käsityksiinsä että heidän päähänsä ei pälkähdäkään arvokkaan ja arvostetun ladyn käyttäytyneen joskus niin sopimattomasti ja häpeällisesti.

Guppyn rakastumisepisodit ovat varsin naurettavia. Guppy käy yhtenään teatterissa vain nähdäkseen Estherin, ja siellä hän ainoastaan tuijottaa Estheriä ”huolellisesti harjoiteltu pohjattoman lohduttomuuden ilme” kasvoillaan. Guppy on teennäinen, hänen tunteensa joko eivät ole aitoja tai eivät vaikuta siltä. Kosiessaan Estheriä hän lakimiesmäisen järjestelmällisen luonteensa mukaisesti laskee hyvät puolensa (vuositulot, asunto, asema jne.) Estherin jalkojen juureen ja odottaa jaloutensa ja suunnattoman hyvyytensä tekevän vaikutuksen tyttöön. Guppy ei osaa odottaa hylkäämistä. Muuten voisi epäillä Guppyn ”rakastuneen” Estheriin vain koska arvelee hänen äidistään olevan jotain hyötyä, mutta tämän olettamuksen mitätöi se, että kun tauti on pilannut Estherin kasvot, Guppy ei missään nimessä voi enää kuvitella naivansa häntä. Tosin ulkonäön naiminen on vain hiukkasen parempi kuin rahan naiminen, mutta tämä kuitenkin poistaa laskelmoivuutta Guppyn olemuksesta.

Estheristä lukijat muistanevat loputtoman lässytyksen hänen kiitollisuudestaan ja itsensä ylentämisestä itsensä alentamisella. Esther on joko koominen tai ärsyttävä korostaessaan jatkuvasti omaa vaatimattomuuttaan ja nöyryyttään. Estherin läheiset henkilöt eivät tietenkään suhtaudu häneen samalla tavoin, vaan kohtelevat Estheriä samanarvoisena kuin muitakin. Guppy sen sijaan kohtelee häntä kuin Esther itse ajattelee olevan oikein, eli korostaa omaa jalouttaan Estherin rinnalla. Silloin Estherin vaatimattomuus ja nöyryys loppuu kuin seinään. Tämä on niin ristiriidassa Estherin itsestään tuottaman kuvan kanssa, että voisi sanoa Estherin vaatimattomuuden olevan hänen itsetehostuksensa keino, yksi tapa brassailla ominaisuuksillaan.


Muut sivuhenkilöt

On kiinnostavaa kuvitella, millaisia romaaneja sivuhenkilöistä tulisi. Jos Gubbystä tehtäisiin kirja, hän olisi ovela ja neuvokas kirjuri, joka ensimmäisenä tajuaa salaisuudet ja uskaltaa myös selvittää niitä. Hän tunnistaisi oman kömpelyytensä Estheriin rakastumisessa mutta ei osaisi muuttaa käytöstään. Murre on romaanissa tehokeino korostamaan Guppyn rahvaanomaisuutta ja eroa Estheriin, joten päähenkilö-Guppystä se pitäisi mahdollisesti jättää pois.

Muita omiksi romaaneikseen kasvavia hahmoja teoksessa ovat mm. Skimpole, Bucket ja Jo. Poliisi Bucketin toimista saisi varsin kelvollisen salapoliisiromaanin, kadunlakaisija Jo puolestaan on Oliver Twistin ja David Copperfieldin tyylinen traaginen lapsiköyhimys. Hänen kuolemansa tosin saisi itsenäisessä romaanissa juonenkulun tyssäämään heti alkuunsa.

Harold Skimpole taas esittää olevansa ”pelkkä lapsi”, hän ei ymmärrä rahan arvoa, hän velkaantuu, hän ei huolehdi perheestään, hän keskittyy hiukan säveltämään, hiukan maalamaan, hiukan runoilemaan, katselemaan perhosia ja sellaista. Estherin kerronnan ja Jarndycen mielipiteiden perusteella näin onkin, heidän mukaansa Skimpole on yksinkertaisesti niin lapsellinen ettei hänelle voi sälyttää vastuuta rahasta eikä mistään muustakaan. Toisenlaisen totuuden kuitenkin ilmaisee Bucket puhuessaan miehestä Estherille: ”Aina kun joku toitottaa viattomuuttaan rahaan nähden, katsokaa omien rahojenne perään, sillä hän kyllä vohkii ne jos voi. Milloin ikinä joku julistaa teille: 'maailmallisissa asioissa olen lapsi', hän yrittää vain kiemurrella vastuusta, ja hänellä on mielessä vain yksi asia ja se on hän itse.”

Dickensin sivuhenkilöt ovat usein varsin yksiulotteisia. Koleassa talossa esimerkiksi rouvat Jellyby ja Pardiggle ovat ”hyväntekeväisyyden harrastajia”, jotka jättävät perheensä huonolle hoidolle omistautuessaan ”kutsumukselleen”. Allan Woodcourtilla ei ole muuta virkaa kuin Estherin naiminen, George on renttumainen mutta pohjimmiltaan hyvä rakuuna, mademoiselle Hortense on tuittupäinen ulkolainen palvelija. Guppyn inhimillisessä moniulotteisuudessa kuitenkin on ainesta omaksi romaanikseen.


Realismi vs. romantiikka

Dickensin romaanit on kirjoitettu realistisen ihanteen mukaisia, mikä hänellä ilmenee useammin kurjuuden ja epäkohtien kuvaamisena kuin varsinaisena objektiivisuutena. Koleassa talossa tämä näkyy esimerkiksi ympäristön arkipäiväisyytenä, köyhyys kuvataan sellaisenaan ilman romantisoimista, eikä säätyläisiäkään kuvata kuin heidän jokainen ruumiinaukkonsa paistaisi valoa ja hunajaa.

Silti Kolean talon henkilögalleriaan on saatu mahdutettua melkoinen annos romantiikkaa: tarinan sankarit, ne joiden puolella lukijan oletetaan olevan, on kuvattu myötätuntoisesti ja vain pienillä heikkouksilla lisättynä: Ada on suorastaan enkeli, Richard on naiiviudessaan hellyttävä ja vain hiukan ajattelematon, Jarndyce on armollinen suojelija joka vähäisen Esther-haksahduksen jälkeen ryhdistäytyy lahjoittamaan Estherille ja Allanille talon. Ei ole kovin realistista jättää aidot paheet pois. Paheet ja ikävyydet sijoitetaan sivuhenkilöihin, sivuhenkilöt voivat olla rumia, ikävystyttäviä, pikkumaisia, kateellisia, vihamielisiä tai typeriä. Tämä kuitenkin tekee heidät inhimillisemmiksi kuin varsinaiset päähenkilöt.

Adan hyvyyttä tosin epämääräistyttää se, että häntä kuvataan ainoastaan Estherin näkökulmasta. Esther ei ole luotettava kertoja. Helpoiten hänen epäluotettavuutensa kertojana on havaittavissa siitä, miten hän mitätöi itseään mutta sisäiskertoja antaa ymmärtää hänen hyvyytensä ja kunnollisuutensa. Adaa Esther rakastaa niin paljon ettei hänellä ole mitään pahaa sanottavaa tytöstä, ja tämä tekee hänen kuvauksensa Adasta epäluotettavaksi. Richardiin Esther suhtautuu objektiivisemmin ja kykenee kertomaan esimerkiksi Richardin huolettomuudesta ammatinvalinnassa ja rahankäytössä.

Myös tarinan päätös on varsin romanttinen. Vaikka Richard ja lady Dedlock kuolevat, loppu on pääosin onnellinen: Esther saa Allaninsa vanhan ukon sijasta, Ada saa lapsen, George pääsee pois vankilasta ja tapaa äitinsä, oikeusjuttu päättyy suht onnellisesti ja jopa Estherin kauneus palaa ennalleen, mikä esiintymisfrekvenssin perusteella vaikuttaa olevan romaanin tärkeysjärjestyksessä varsin korkealla.



Kolea talo blogistaniassa:

Napoleon: "On sääli, että Dickensin sankaritar Summerson on sietämättömän sentimentaalinen ja jaaritteleva kerturi, joka saarnaa liikuttavasta kiitollisuudestaan oksettavalla intensiteetillä - ja että tässä ei piile kirjailijan kannalta mitään ironiaa. Opin lukiessani vähitellen inhoamaan tätä epätodellisen hyvää Kristus-tylleröä, jonka pyhimysmäisyys on naurettavan särötöntä."

Sheferijm: "Kolea talo ei ole vain rakkaustarina tai rikosromaanikaan vaan ennen kaikkea satiirinen ja ironinen yhteiskuntaelämän kuvaus menneiltä ajoilta."

suketus: "Yksi mieleenpainuvimmista sivuhenkilöistä on rouva Jellyby, jonka kutsumuksena on pelastaa kaukainen afrikkalainen heimo rouvasväen yhdistystoiminnan kautta, mutta jonka oma koti on hävityksen kauhistus, perhe onneton ja mies vararikossa ilman, että rouva sen kaikessa hyväntekeväisyyshuumassaan huomaa - tai siitä edes välittäisi."

kiiltomato: "Bucket ilmaantuu tarinaan asianajaja Tulkinghornin käsikassarana, mutta irrottautuu myöhemmin itsenäiseksi toimijaksi. Aina leppeän hyväntuulisena ja valppaana hän orkestroi kuulusteluja ja konflikteja. Kuuluisa etusormi heiluu ja järjestystä alkaa syntyä tapahtumien kaoottiseen vyyhteen, kun Bucket sukkuloi eri tarinalinjojen välillä ja paljastaa – usein sangen laveasanaisesti – niiden välisiä yhteyksiä. Ei ole vaikeaa nähdä, mistä lähteestä myöhemmät mestarietsivät Sherlock Holmes ja Hercule Poirot osaltaan ammentavat."

mklinga: "Ylenpalttinen hyvyys päähenkilöissä on valtava vastakohta välinpitämättömiä lakimiehiä kohtaan [...], jotka "pyörittävät tahkoa" oikeusprosessissa."