Markkina-arvon realisointi

Teksti on julkaistu aiemmin usarissa.

Markkina-arvo kuvaa henkilöön kohdistuvaa potentiaalista kysyntää pariutumismarkkinoilla. Mitä enemmän potentiaalista kysyntää henkilöön kohdistuu, sitä korkeampi on hänen markkina-arvonsa ja sitä enemmän seksuaalista palkitsemisvaltaa hänellä on. […] markkina-arvo ennustaa, kuinka tasokkaan partnerin henkilö kykenee hankkimaan. (Laasanen: Naisten seksuaalinen valta, s. 99)

MAT: Kiltit nössöt, rentut pelimiehet

Teksti on julkaistu aiemmin usarissa.

Markkina-arvoteoriassa usein tehty yliyksinkertaistus on, että naisten hyljeksimät alemman tason miehet ovat kilttejä ja viattomia, ja suositut miehet ovat pahoja renttuja. Millä ihmeen perusteella on järkevää ottaa luokittelukriteeriksi ominaisuus (=kiltteys), jolla luokiteltavat itse kuvailevat itseään? Aivan kuin yritysten eettisyyttä arvioitaisiin pr-johtajan esitteen perusteella.

Markkina-arvoteoria: aloitteet ja markkinapaikat

Teksti on julkaistu aiemmin usarissa.

Markkina-arvoteorian ohessa usein esitetty väite on, että aloitteen teko on kokonaan miesten harteilla.

Miten määritellään aloite? Lasketaanko aloitteeksi vain ääneen lausuttu ”meille vain teille”? Lasketaanko nonverbaalisia viestejä? Jos henkilö A tekee aloitteen, onko mahdollista että henkilö B ei tunnista sitä aloitteeksi jos he eivät tunne toistensa viestintätapoja? Lasketaanko aloitteeksi jos joku sanoo naapurille hississä että kaunis ilma tänään? Onko se aloite vain jos naapuri on puoleensavetävä? Vai onko se jonkinlainen tunnusteleva esialoite? Mikäli näin on, ja tilanteet jatkuvat samaa rataa tunnustelevasti ja soidinmenot etenevät nonverbaalisesta suoraan koskettamiseen, niin missä vaiheessa voidaan sanoa, että on tehty oikea aloite, ja kumpi sen on sitten tehnyt? Jos aloite lausutaan ääneen, niin onko tällaisessa tapauksessa merkitystä vain sillä yhdellä ratkaisevalla lauseella, ja tutustumisjaksoa ei saa huomioida ollenkaan?

Kreationistit ateisteja ja agnostikot uskovaisia

Useimmat ainakin kristinuskon erilaisista ilmentymistä näyttävät ajattelevan, että uskovaisena olemiseen riittää uskominen. Siihen päälle tulee kaikenlaisia rituaaleja ja tapoja sun muuta, mutta yleensä ei eksplisiittisesti väitetä rituaalien olevan uskonnon ydin ja tarkoitus. Joku hindu-ukkeli ei siis toistele ommm ommmm ommmmm siksi että ommmmm on elämän tarkoitus, vaan siksi että se auttaa saavuttamaan jonkun korkeamman tietoisuuden tilan. Myöskään hyvät teot ja eettinen elämä eivät riitä määrittelemään uskonnollisesti hyvää ihmistä. Esimerkiksi Raamatussa tuomitaan pakanoiden, fariseusten ja omavanhurskaiden tekemät hyvät teot; hyvä teko ei ole riittävän hyvä, jos sitä ei tehdä Jumalan kunniaksi vaan omaksi ansiokseen. Uskonnoissa olennaista on siis usko. Uskonto ajattelee, että ei ole olennaista miettiä voiko jumaluudesta saada tietoa, vaan uskominen on sekä välttämätön että riittävä kriteeri uskonnolliseen hyvyyteen.

Ovatko dickensit ja shakespearet poikkeus vai sääntö?

Tommi Melender kritisoi Antiaikalaisessa taide-eliitin auktoriteetin vastustamista. Hänen mukaansa shakespearet ja dickensit ovat vain poikkeuksia sääntöön että instituutio on jumala, ja murroskausina tulee helpommin yksittäisiä instituution edustajia jotka arvioivat väärin.

Onko Melender oikeassa, sen selvittämiseen tarvitaan ainakin kaksi asiaa: tieto kirjojen säilyvyydestä sekä säilyvyyteen vaikuttavat tekijät.

Taidemaailman mielipiteellisyys

Testasin taidemaailman yleisimpiä väittämiä siirtämällä ne elämänalueelle, jonka itsestään selvästi hyväksytään olevan mielipidekysymys. Väittämät, jotka kieltävät asian mielipiteellisyyden, muuttuvat täysin absurdeiksi. Väittämät, jotka sallivat mielipiteellisyyden mutta kuulostavat taiteen yhteydessä hieman epäilyttäviltä, selkenevät huomattavasti mielipidemaailmaan siirtyessään. Väitteet ovat joko hyvin yksinkertaisia itsestäänselvyyksiä, yleisesti hyväksyttyjä osin piileviä periaatteita taidemaailmassa, joskus ammoin historiassa esitettyjä näkemyksiä, tai taideteorioissa testauksen vuoksi esitettyjä väitteitä joiden ei ole tarkoituskaan pitää paikkaansa. Lopuksi korjailen joitakin väiteryhmiä siten että väitteen järkevä osa säilyy mutta kaikki aivovammainen poistuu. 

Huomaa, että tarkastelen analogista yhteyttä ainoastaan mielipideaspektin kohdalla, joten älä vitussa tule nillittämään mistään yleisestä yhteismitattomuudesta eli mikäli et osaa käsitellä analogioita tai olet muuten vain ääliö, et saa lukea tätä. Hus. Mene pois.

Riku ja Tunna ei tajua taiteesta mitään, osa kaksi

Osa yksi is here.

Kukaan ei suutu tyypille joka maalaa huonosti, mutta hänen taiteensa institutionalisoituminen herättää vahvoja intohimoja.

No varmasti herättää. Ihmiset eivät halua verorahojaan tuhlattavan yritykseen joka ei tuota, Himaseen joka ei ajattele, ja taiteilijaan joka ei osaa maalata. Ikävä kyllä taiteilijoiden (ja monien muidenkin oikeastaan) kohdalla se menee yleensä niin, että ihmiset eivät halua verorahojaan tuhlattavan asiaan, jota eivät ymmärrä tai josta eivät pidä. Siksi on perusteltua että tuhlataan rahaa taiteeseen josta enemmistö ei pidä. On nimittäin olemassa vähemmistö jonka pitäminen on arvokkaampaa kuin muiden. Taiteen arvokkuuden tietää siitä, että tämä vähemmistö on määritellyt sen taiteen arvokkaaksi. Ja vähemmistön oikeassa olo tulee todistetuksi sillä, että se taide mistä se pitää on kaikkein arvokkainta. Ongelma on ratkaistu, mennään nyt kahville.