Kaksoisstandardeista.

Naipaul: Elämän kuva

Pidän kirjoista, joissa päähenkilön esittely lähtee hänen vanhemmistaan tai isovanhemmistaan. Edellinen tällainen oli muistaakseni Høegin Kuvitelma 20. vuosisadasta, ja toinen hyvä Björnsterne Björnsonin Liput liehumassa jota ei luultavasti tunne kukaan. Tai jos halutaan vakiintuneita instituutiokirjoja mainita niin Mannin Buddenbrookit on myös hyvä. Henkilöiden tarinat syvenevät olennaisesti kun tiedetään missä mielentilassa ja millä taustoin hänen vanhempansa ovat hänet kasvattaneet, se mikä välittyy implisiittisesti on vähintään yhtä tärkeää kuin ääneen sanottu.

Esslin: Draaman perusteet

Jyväskylän kirjallisuuden laitos päivitti opetussuunnitelmansa viime syksynä, mutta valitettavasti opetussisällöt eivät näytä parantuneen. Yleisen kirjallisuuden draaman perusteoksena luetaan edelleen Martin Esslinin vuoden 1976 Draaman perusteita, joka pursuaa yksinkertaistuksia, karkeita virheitä ja jo syntyaikanaan vanhentunutta tietoa. Viimeksimainittu ei tietenkään ole vakavaa, sillä onhan toki kohtuutonta odottaa, että alle neljässäkymmenessä vuodessa kukaan opettajakunnasta ehtisi tarkistaa mitä oppikirjoissa lukee.

Ylipersoonallinen viisaus

Kirjallisuustieteessä on käsite ylipersoonallinen viisaus, bahtinilaisittain ”Jumalan nauru”. Konventionaalisemmassa merkityksessä (siis jumalia asiaan sotkematta) sillä tarkoitetaan, että kirjailija saavuttaa tekstillään ”vahingossa” jotain, mitä hän ei tietoisesti hakenut. Tämä on sukua ”luoville vahingoille”, vahingossa keksimisille joista on muilla aloilla lukuisia esimerkkejä: penisilliini keksittiin pilaamalla bakteeriviljelmä, kumin vulkanisointi keksittiin kun hra Goodyear jätti kamojaan lojumaan ympäriinsä. Tällaisenaan idea on OK, mutta kirjallisuuden tulkinnanvaraisuus kuitenkin aiheuttaa erinäisiä probleemia.

Tetris, femtris ja ilmestyskirja

Tietokonepelit aiheuttavat väkivaltaa!

Tetriksessä tuhotaan palikoita aina kun yksi rivi tulee täyteen. Tetriksen tuhoamisoperaatiot aiheuttavat lapsille aggressioita ja ohjaa ajattelemaan, että toisten vahingoittaminen on hyväksyttävää. Pelaamisen jatkuttua pidemmän aikaa lapsi alkaa kokea ahdistusta nähdessään tiiviin ja yhteisöllisen palikkarivin, jolloin hänen on tuhottava se. Lopulta lapsi samaistaa ihmiset palikoihin ja ahdistuu ellei pääse vahingoittamaan heitä. Täten on mahdollista että kouluampumiset johtuvat siitä, että lapsi on tetrispelin takia turtunut väkivaltaan ja tuhoamiseen. Tietokonepelit oletusarvoisesti aiheuttavat syrjäytymistä, ja kun syrjäytynyt lapsi vielä altistuu tetriksen aggressiiviselle ilmapiirille, ei ole ihme että joku saa päähänsä ottaa pyssyn ja ruveta ammuskelemaan.

Huomenna hän tulee, osa II

Edellinen teksti oli paskaa. Myös Huomenna hän tulee on paskaa. Ja kaikki tätä näytelmää analysoivat tekstit ovat paksuin ja haisevin ulostekerros mitä maailma ikinä on tuottanut. Tekstistä voidaan tulkita mitä tahansa jos se on niin symbolinen että siinä ei oikeastaan lue mitään.

HHT:stä esitettyjä tulkintoja ovat muun muassa seuraavat:

Huomenna hän tulee

Samuel Beckettin näytelmä Huomenna hän tulee on kuvaus taiteen rappiotilasta. Ensimmäisessä näytöksessä ei tapahdu mitään. Sitten tulee toinen näytös, jossa ei tapahdu mitään, ja henkilöt eivät enää muista ensimmäisen näytöksen tapahtumia. Molemmat näytökset koostuvat turhanpäiväisistä repliikeistä: ei haluta olla hiljaa, joten ollaan äänessä, vaikkei ole mitään sanomista. Samoin menee nykyajan taide: kenelläkään ei ole mitään sanottavaa, mutta koska halutaan olla äänessä niin taideteoksia pukkaa markkinoille solkenaan. Eilisen taidetta ei kuitenkaan muisteta enää tänään, koska sillä ei ollut mitään sanottavaa.