Kumaré

Vikram Gandhista, elokuvaohjaajasta, tulee Kumaré-guru. Kumaré pukeutuu oranssiin kaapuun, kasvattaa pitkät hiukset ja parran, ottaa Jeesus-kepin kainaloon ja perustaa itämais-joogaavan pseudouskonnon. Kumaré kuljeskelee härskeissä tangoissa ja halailee parikymppisiä uskonnollisia bikinityttöjä.

Kumaré keksii uskonnolliset rituaalinsa ja oppinsa itse. Kumarén rituaaleihin kuuluu muun muassa peniksen maalaaminen otsaan onnen etsimisen symboliksi, läähättäminen ja kuolaaminen oudoissa asennoissa (kohta 18:00), anaaliyhdyntää muistuttava sessio ”akustisen teologin” kanssa. Alttarilla pidetään Kumarén, Obaman ja Osama bin Ladenin kuvia.

Kumarén ”oppiin”, ”peili-filosofiaan”, kuuluu seuraavaa: hän näkee itsensä muissa ja muut näkevät hänessä itsensä. Kumarén persoona on vain illuusio. Ihminen tietää vain sen minkä näkee, eivätkä he voi tietää onko Kumaré hyvä vai paha. Ihmisessä on itsessään kaikki mitä hän tarvitsee, ihminen luo itsensä, uskonnollista kokemusta ei tarvitsisi ulkoistaa guruun tai temppeliin tai vastaavaan.

Vaikka Kumaré käytännössä kertoo olevansa huijausta, hänen seuraajansa eivät usko, sillä he kuvittelevat selitysten olevan osa hänen hämärää oppiaan. Vaikka Kumaré on trolli, ihmiset tuntevat mystistä yhteyttä häneen, ennustavat viettävänsä paljon aikaa hänen kanssaan, uskovat hänellä olevan yliluonnollisia kykyjä, näkevät mystisen hohteen hänen ympärillään (ei symbolisesti vaan kirjaimellisesti).

Kun tietää tuon uskonnon olevan huijausta, tai vaikka ei tietäisikään, ulkopuolisen on helppo nähdä hengellisyyden kulissien taakse: ihmiset ovat yksinäisiä ja onnettomia ja he tarvitsevat jotain mikä ylittää arjen. Yksi seuraajista on koukussa kauppojen ilmaisiin maistiaisiin, koska se on ainoa keino päästä juttelemaan toisen ihmisen kanssa. Toinen on lapsena seksuaalisesti hyväksikäytetty. On huumeita, epäonnistunutta avioliittoa, tyhjän pesän syndroomaa. Osa on hurahtanut jo johonkin muuhunkin: jonkun uskonto on perustuu tieteellisyyteen ja hän puhuu asiantuntevasti vetovoiman laista ja dna:sta, joku uskoo olevansa kotoisin toisesta galaksista, joku näkee ihmisen entiset elämät (mutta jostain syystä ei tiedä mikä on Vikram).

Elokuvan ongelma on siinä, että suomalaisittain se on aika epärelevantti. Suomessa ei tammikuun pakkasissa juurikaan kuljeskele itämaisia guruja tangoissa tai löysissä kaavuissa, avojaloin ja ulkona nukkumassa. Suomessa meillä on jehovat, hellarit ja lestat. Suomalaisille tyypillinen uskonnollinen ongelma ei ole mystisyyteen hurahtaminen, vaan se että kasvetaan lapsesta asti sisään johonkin ei-mystiseen lahkoon, joka on olennaisesti arkielämän kontrollointia, ei hengellisyyden tavoittelua.

Suomalaisilla sosiaalinen aspekti on paljon vahvemmin mukana. On eri asia irrottautua muutaman kymmenen ihmisen vaaralliseksi käyvästä lahkosta kuin irrottautua lahkosta, jossa on elänyt koko elämänsä, koko elossa oleva suku on lahkossa mukana, kaikki ystävät ovat lahkossa mukana, eikä ihminen ylipäätään ole ollut tekemisissä muiden kuin omien lahkolaistensa kanssa. Lahkon ulkopuolella ei ole minkäänlaista verkostoa, ei ketään kehen voisi turvautua jos lahko käy vaaralliseksi.

Karkeasti sanoen uskonto on rituaalit eli tavat + sosiaalinen elämä + oppi, jota nimitetään joskus totuudeksi, ja johon kuuluu myös hengellisyyden kokemus. Kumarén lahkossa pääasiassa näytti olevan hengellisyyden etsintä, ja Kumaré keksi rituaaleja ja oppeja sitä mukaa kuin niille oli tarvetta. Rituaaleilla ja opeilla luotiin hengellisyyden kokemusta, ja hengellisyyden myötä tuli sosiaalisuus. Sen sijaan suomalaisissa lahkoissa pääasiana on sosiaalisen elämän oikeellisuus, ja sosiaalisella elämällä kontrolloidaan sitä, että tavat ovat oikeita, ja että käsitys opista on oikea. Hengellisyyden kokemuksen tavallaan oletetaan tulevan sen jälkeen kun oppi on oikea ja tavat ovat oikeita, ja jos ei tule niin sitten on publikaani ja pakana ja helvetin matkalainen.

Tuollaisenaan itämaisiin uskontoihin hurahtaminen ei vaikuta erityisen vaaralliselta. Muutamia hassuja tapoja ehkä, oikea guru ehkä antaisi tiukempia elämänohjeita, ja vastapainoksi tulee kaikki positiivinen minkä ihmiset näyttivät kokevan. Voi olla totta, että huonoja lieveilmiöitä on oikeiden gurujen tapauksissa enemmän. Mutta tavallaan kristinuskon sosiaalisuutta painottavat lahkot ovat vaarallisempia, koska niillä on niin pitkä perinne, ne on helpompi mieltää oikeaksi totuudeksi, ja niissä on mukana sellaisiakin ihmisiä jotka eivät ole niin tasapainottomia ja tyhmiä että rupeaisivat rellestämään minkään random-gurun jalanjäljissä.

Kumaré blogilandiassa

Kelan vihollinen: "Kun gurun näköinen kaveri hiippailee sisään ja kuuntelee kaikkien huolet ja murheet, häneen aletaan melko nopeasti liittää myyttiä, yliluonnollisen hyvän sankari-myytin kuvastoa ja aineksia. Ihminen, jolla on aikaa kuunnella muiden huolia ja murheita koetaan tasapainoiseksi, mikä vähemmän yllättäen sattuu olemaan se tila, johon tasapainottomat ihmiset elämässään pyrkivät."

Matti: "Kumaré herättää laajempia kysymyksiä siitä, miksi ihmiset oikeastaan hakeutuvat ”henkisten opettajien” luokse ja mitä he odottavat löytävänsä. Hämmentävintä kuitenkin on, että Kumarén tuulesta temmatut harjoitukset tuntuvat toimivan. Hänen oppilaansa alkavat vähitellen kokea positiivisia muutoksia elämässään."