Kristevan ruoskintaa: johdanto

Julia Kristeva on yksi kirjallisuudentutkimuksen kivijaloista, suuresti kunnioitettu postmodernistien ja tiederelativistien keskuudessa. Kristevan teksti Sana, dialogi ja romaani, joka käsittelee Bahtinin kirjallisuusteorioita, oli romaanin teorian kurssilla perusaineistona. Seuraavassa tekstisarjassa tarkastelen tiivistetysti tekstin suomenkielisen version joitakin ongelmia.

Alan Sokalin mukaan postmodernistien ongelmia on mm. seuraavat: a) käyttävät holtittomasti matemaattista ja fysikaalista tietoa tutkimuksissaan. b) kirjoittavat epätäsmällisesti ja niin epäselvästi ettei heidän tekstejään voi lukea. c) eivät usko että luonnontiede pystyy tuottamaan tietoa, jota voidaan kutsua totuudeksi. Kristevan omia ongelmia puolestaan ovat, että Kristevan esitys on sekava ja täynnä matemaattisia virheitä. Lisäksi Kristevan teksti on niin monimutkaista, ettei siitä pysty erottamaan argumentteja ja niiden dokumentaatiota.

Ensimmäinen osa käsittelee Sokalin a-kohtaa, eli matemaattisia ja muiden tiedealojen käsitteitä joiden merkitystä ei olla ymmärretty tai käytetään sekavassa merkityksessä. Arvioin ongelman vakavaksi, koska se ensinnäkin esittää olemattoman tai huonosti pohditun yhteyden matemaattisten tieteiden ja kirjallisuuden välillä, mikä sekä hämmentää kirjallisuuden ymmärtämistä ja käsittelyä että aiheettomasti pilaa käsitteiden merkityksen.

Toinen osa käsittelee Sokalin b-kohtaa, ”kaunokirjallista” ts. sekavaa ilmaisua, eli käytetään käsitteitä joiden merkitystä ei määritellä. Arvioin ongelman vakavaksi, koska ei voi tietää mistä tekstissä puhutaan jos käytetään itse keksittyjä ei-vakiintuneita käsitteitä, joista kukaan muu kuin kirjoittaja itse ei tiedä mitä tarkoitetaan. Tällöin lukija muodostaa niistä oman tulkintansa joka ei välttämättä ole kirjoittajan tarkoittama, eikä kukaan voi tietää onko kirjoittaja oikeassa vai väärässä, tai onko aiheen käsittely relevanttia sillä tavoin.

Kolmas osa käsittelee tekstin sisäisiä ristiriitaisuuksia sekä ristiriitoja tekstin ja kirjallisuudentutkimuksen välillä tai ristiriitoja tekstin ja sen käyttämien teorioiden välillä. Arvioin ongelman vakavaksi, sillä varauksella että en välttämättä ole ymmärtänyt kaikkea oikein.

Neljäs osa käsittelee tekstin monimutkaisuuksia, useamerkityksisiä tai mitääntarkoittamattomuuksia. Se on hyvän tieteellisen käytännön vastaista, mutta muuten pääosin pieni ongelma, koska se on osittain tyylivalinta. Mainitsen myös käsitteen ”toinen” joka on yksi omituisimmista Kristevan tekstin piirteistä. Arvioin ongelman vähäpätöiseksi, koska käsite itsessään ei ole ongelmallinen ja sitä käytetään muissakin postmodernistisssa tieteissä kuten naistutkimuksessa, mutta sen käyttö sekavassa merkityksessä on ongelma, ja omituisuutensa takia se ansaitsee tulla mainituksi.