torstai 22. elokuuta 2013

Blogosfääri

Blogini täyttää huikeat yksi vuotta, ja sen kunniaksi jaan palkintoja parhaimmille lukemilleni blogeille.

SPOOOILEEER: seuraavien arvioiden on tarkoitus olla kehuvia, mutta kukaan ei kuitenkaan tajua sitä itse joten paljastan sen nyt.

             Blogosfäärin kuningasta ei voi olla olemassa, koska kaikki ovat pääsääntöisesti tyhmiä. Ei kukaan ole koko aikaa fiksu. Näin ollen olen pakotettu kruunaamaan vain yksittäisen kuningastuuttauksen. Palkinto menee Todellisuus on teoria -blogin tekstille Vian syyn seuraus. Tekstin käsittelemä ongelma näkyy vaikka missä keskusteluissa, ei vain rankaisussa jälki-istunnoista murhiin, vaan myös esimerkiksi maahanmuutossa, uskontokeskusteluissa ja kasvatuksessa. Tiivistys oli niin selkeä ja minimalistisen kattava, että voin käyttää sitä rakennuspalikkana jollekin muulle.



Ärsyttävyysfiksuuspalkinto. Tätä palkintoa edustaa viikinkikypärä, sillä kypärän sarvet ovat kuvastavinaan viikinkien sotaisuutta, vaikka viikinkien kypäröissä ei oikeasti edes ollut sarvia muuten kuin juhlamenoissa. Ärsyttävyyspalkinto myönnetään blogille, jonka fiksuus piiloutuu (toisinaan) sotaisten seremonioiden taakse. Vuoden änkyrän palkinnon saa: Aleksanterin ratkaisu. Blogin aihepiiri on tiivistetysti ilmaistuna elämä, maailmankaikkeus, kaikki ja 42. Teksteillä on rasittava tapa loikkia aiheesta toiseen, tai vaihtoehtoisesti valua johonkin suuntaan kunnes loppu käsittelee ihan eri asiaa kuin alku. Kommentoinnissa on äo-rajoitus. 



Jotkut ovat omien ideologioidensa vankeja. Tai kaikkihan ovat, mutta se erottuu erityisen räikeästi kun kirjoittaja on fiksunpuoleinen oman ideologiansa sisällä, mutta taantuu barbaariseen ortodoksiaan heti kehystensä ulkopuolella. Tähän tapaan: naispuolinen itämaista uskontoa kannattava lapsenmurhaaja on traaginen sankari, mutta muslimimiesmurhaaja tuomittakoon ankarimman kautta. Tasa-arvo pitää olla, mutta naisen on pakko täyttää tietty vanhanaikainen sukupuolirooli, eikä lapseton nainen ole nainen ollenkaan. Vanhempien pitäisi järjestää lastensa avioliitot, paitsi islaminuskoisilla, sillä kristinuskon ja itämaisten uskontojen tapa pakottaa lapsiaan on paljon oikeampi kuin muslimeilla. Kieltää psykologian, sosiologian ja kaiken mitä ei mitata numeroilla, mutta esittää itse (testaamattomia) populaari-, epä-, pseudo- ja huuhaatieteellisiä määritelmiä ja luokitteluja. Vankipalkinto menee Takkiraudalle.


Tiedättehän ne vasta mamman helmoista itsenäistyneet maitoparrat, jotka keksivät ruveta kannattamaan, pahassa tapauksessa keksimään, Suuria Maailman Pelastavia Teorioita. Ne ovat yleensä älykkäitä, mutta silti niin herttaisen yksinkertaisia sievissä viivottimista ja lukujärjestyksistä rakennetussa maailmassaan. Ne ryhtyvät vihertäviksi, libertaareiksi, feministeiksi tai talousteoreetikoiksi riippuen sosioekonomisesta statuksestaan. Ne lukevat Hayekia ja sanovat totisella, vaatimattoman kaikkitietävällä äänellä: ”yksityistäminen lopettaa koulukiusaamisen.” Narrinpalkinnon saa Thomas Taussi ja vaatimaton bloginnimi Oikea tie.


Disneyllä ja muussa liirumlaarumissa prinsessuus on seuraavaa: kauneus, emotionaalisuus, alistuvuus, passiivisuus, epäloogisuus, hellyys, turvallisuushakuisuus, hoivaavuus, uskonnollisuus. Prinsessa käyttää pukeutumisessaan keveitä asusteita, kuten satiinia ja silkkiä, ja prinsessalla on pehmeät ja lempeät liikkeet. Alkaako kuulostaa tutulta? Feministipalkinto menee Henry Laasaselle, mittavista ansioista lokeroinnin, aataminaikuisuuden ja ulinan saralla.


Jotkut blogistit repivät elantonsa myymällä itseään. Valitettavasti itsensämyyminen aiheuttaa lähes aina sen, että ollaan siloisia ja korrekteja, säärikarvat ajeltuna ja pitkäpiimäisyys aina mausteena. Kiinnostavuus tuntuu vaativan edes hieman epäkorrektiutta, ja korrektius haisee epärehelliseltä. Jos jotkut kuitenkin osoittautuvat kykeneviksi tasapainoilemaan kahden kuilun välillä, olo tuntuu hieman uhatulta: mitä mahdollisuuksia viattomilla pienillä harrastebloggareilla on ammattitykittäjiä vastaan? Eioototta -blogin kirjoittaja on viestinnän ammattilainen, ja toteuttaa tämän häikäisevän taikatempun: varastaa köyhiltä ja antaa rikkaille eli itselleen.


Antiikin Kreikassa annettiin laakeriseppeleitä runoilijoille, urheilijoille ja sensellaisille. Täten kulttuuripalkinnon vertauskuvaksi asetettakoon laakeriseppele, joka menee Napoleonin komplekseille. Enimmäkseen jumalpuntari-sarjasta, joka on tähän mennessä käsitellyt mm. antiikin Kreikan sekä skandinaavien jumalia. Mytologiat kuuluvat yleissivistykseen, ja puntari-näkökulma jumaliin toimii pitemmälläkin aikavälillä. Toinen kiinnostava sarja on kansallissymboliarvostelu, koska kaikenlainen hyödytön nippelitieto on aina hauskaa.


Kirjallisuusblogistina minun lienee aiheellista keksaista myös kirjallisuuspalkinto. Kirjablogeista ei oikein löydy mitään mikä erottuisi joukosta, ne muodostuvat kaikki samalla kaavalla. Ne muistuttavat pikemminkin lifestyle-bloggaamista kuin varsinaisesti ajatuksien esille tuomista. Yksi oli kuitenkin tavallista piristävämpi: Mythopoeia. Tässä blogissa oli tuotu esille myös instituutionvastaisia näkemyksiä, mikä kokemukseni mukaan on kirjallisuuden opiskelijoiden piirissä melko harvinaista. Lisäksi blogi käsittelee mm. roolipelejä. Kirjallisuus on epäpoleemisuudessaan tylsän kiltti ja järkevä aihe muuhun blogistaniaan verrattuna, siksi palkintokin on tylsä silinterihattu eikä mitään jännempää.


Kiitos.




Kuvien lähteet.

2 kommenttia:

  1. Keisari on tyytyväinen. Tosin puheesi älykkyysosamäärästä vaikuttaakin hieman ... eugeeniselta ... makuuni. Mielestäni kysymys on enemmänkin laiskuudesta, vaivannäön puutteesta. Eli halusta sanoa enemmän kuin kuunnella. Tämä piirre ei ole miellyttävä ihmisessä - tiedän sen koska kannan tätä attribuuttia itsekin. Ja sellaiselle on oikein ja autuaallista ilkkua.

    Toinen asia on se, että kypärä on ihan väärin. Siinä pitäisi olla yksi sarvi. Keskellä otsaa. Ja ainiin, se ei olisi sarvi ensinkään.

    VastaaPoista
  2. Eikö aulla idiootilla ole muuta tekemistä kuin kirjoitella tällaisia typeriä kirjoituksia. Sinä itse olet täysin idiootti. Kateellisten panettelua.

    VastaaPoista