Päivitysilmoitus

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Bloggerin lukuluettelo on kuollut ja blogger muutenkin alkaa olla paskaa. Uusi blogini tulee osoitteeseen http://systomykoosi.wordpress.com/

Weissensee ja moraalirelativismi

Weissensee on saksalainen tv-sarja, jonka pääosassa on stasi-perhe Kupferit.  

Falkin uskollisuus

Falk, joka sarjan aikana nousee isoksi kihoksi stasissa, on Weissenseen tyhmä-pahis. Toisaalta Schnyderia kuulusteltaessa Falk esitetään fiksuna ja pahana. Hän manipuloi älykkäästi tätä amerikkalaista, jonka epäillään yrittäneen salakuljettaa Julian länteen. Kun vanki lopen uupuneena ja stressaantuneena tuodaan Falkin kuulusteltavaksi, Falk on ystävällinen, on tuohtuvinaan kun kuulee valojärjestelmän ”hajoamisesta”, käyttää me-muotoa ”saamme tämän yhdessä selvitetyksi”, saa Robertin itkemään tarjoamalla kahvia ja syötävää. Julian työtoveria kiristäessään Falk vetoaa hänen lapsiinsa, kuvaa vakoilun auttamiseksi ja Julian pahaksi.

Raamatun opetuksia

Eesau ja Jaakob: uskovaisen moraali

Eesau tulee nälkäisenä kotiin, Jaakob kieltäytyy antamasta hänelle ruokaa ennen kuin Esau myy hänelle esikoisoikeutensa. Kun heidän isänsä on valmis antamaan siunauksen esikoiselle, Jaakob ja hänen äitinsä lähettävät Eesaun metsälle ja Jaakob teeskentelee sokealle isälle Eesauta ja saa siunauksen, jota ei voi enää peruuttaa siinä vaiheessa kun Eesau saa tietää huijauksesta.

Arkikuvahaaste

Kuvassa on sukka. Se lojuu lattialla. Kuvan otto tapahtui hetken intuition perusteella, mutta sen valinta bloggaukseen oli pitkän ja huolellisen harkinnan tulosta.

Paljon sanottavaa ei mistään

"[K]irjallisuudentutkijat voisivat [...] kieltäytyä pelkistämästä pelkistyksen jälkeen absurdeilta vaikuttavia ongelmiaan."
- Tommi Kakko: Paljon sanottavaa ei mistään (Avain, 1/2014)

Tämä on herkullisinta mitä olen aikoihin maistanut.

Ruoskinta IV: Toinen ja muita monimutkaisuuksia

(johdanto)

Monimutkaisuuksia, useamerkityksisiä tai mitääntarkoittamattomuuksia (haittaa usein ymmärtämistä, mutta muuten pieni ongelma)

Bahtinin termi dialogismi seemisenä monisäikeisenä kokonaisuutena merkitsee siis kaksinkertaistumista, kieltä ja toista logiikkaa.

Erotellaanpa. ”Dialogismi merkitsee kaksinkertaistumista.” Mikä kaksinkertaistuu? ”Dialogismi merkitsee kieltä”. Jassoo. Paremminkin dialogismi ilmenee kielessä. ”Dialogismi merkitsee toista logiikkaa.” Hmm.

Ruoskinta III: Ristiriidat

(johdanto)

Bahtin, joka oli ensimmäisiä poeettisen sanan logiikan tutkijoita, etsi sen juuria karnevaalista. Karnevalistinen diskurssi murtaa kieliopin ja semantiikan sensuroiman kielen lait, ja tällä nimenomaisella liikkeellä siitä tulee sosiaalinen ja poliittinen vastaväite. Kyse ei ole yhdenvertaisuudesta vaan pikemminkin identiteetistä virallisen kielellisen koodin ja virallisen lain kyseenalaistamisen välillä.

Minkä yhdenvertaisuudesta? Onko siis karnevalistinen diskurssi virallisen ja kyseenalaistamisen välillä? Myöhemmin tulee ilmi, että karnevalistinen diskurssi tarkoittaa virallisen kulttuurin kyseenalaistamista, mutta tästä saa sellaisen vaikutelman kuin se sijaitsisi virallisen ja kyseenalaistavuuden välillä.

Ruoskinta II: Sekavuus

Sekavia ilmaisuja ja käsitteitä joita ei määritellä (vakava ongelma)

(johdanto)
Edellinen: Käsitesotku

Käsite ambivalenssi soveltuu täydellisesti eurooppalaisen kirjallisuuden nykyiseen siirtymätilaan: rinnakkaiseloon (ambivalenssiin), joka on samanaikaisesti ”kaksinkertaisesti elettyä” (realismi, epiikka) ja ”elettyä” itseään (lingvistinen tutkimus, menippeia).

Ruoskinta I: Käsitesotku

Käsitteitä joiden merkitystä ei olla ymmärretty tai käytetään sekavassa merkityksessä (vakava ongelma) 

(johdanto)

Menippolainen satiiri muodostuu kontrasteista: hyveellinen hetaira, jalomielinen ryöväri, viisas, joka on samanaikaisesti vapaa ja orja jne. Se käyttää jyrkkiä siirtymiä ja muutoksia, ylhäistä ja alhaista, nousemista ja putoamista, kaikenlaatuisia yhteensopimattomuuksia. Sen kieli näyttää innoittuneelta omasta ”kaksoismerkityksestään” (omasta toiminnastaan ”ulkopuolen” kahdentavana graafisena jälkenä)

Kristevan ruoskintaa: johdanto

Julia Kristeva on yksi kirjallisuudentutkimuksen kivijaloista, suuresti kunnioitettu postmodernistien ja tiederelativistien keskuudessa. Kristevan teksti Sana, dialogi ja romaani, joka käsittelee Bahtinin kirjallisuusteorioita, oli romaanin teorian kurssilla perusaineistona. Seuraavassa tekstisarjassa tarkastelen tiivistetysti tekstin suomenkielisen version joitakin ongelmia.

Ehkäisykielto

Ehkäisyn ja ehkäisemättömyyden ympärille syntynyt keskustelu on polarisoitunut ja poteroitunut tyhjänjauhamiseksi. Toisaalla ovat ex-lestadiolaiset ja muut vanhoillislestadiolaisuuden tilasta huolestuneet terminologialla ehkäisykielto, ihmisoikeusloukkaus, tuuliajolla olevat lapset. Toisaalla lestadiolaiset sanonnoilla ”me haluamme”, ”jokainen tekee omat valintansa”, ”emme tule kenenkään makuuhuoneeseen”.

Ei, ei se ole vieläkään parantunut.

Kirjallisuudentutkimuksen johtava (ja ainoa) aikakauslehti Avain, vuoden 2014 ensimmäisen numeron pääkirjoitus:

Aiheiltaan artikkelit edustavat siis perinteistä tutkimuksen formaattia, jossa kohteena on yksi kirjailija ja hänen teoksensa. Henkilökeskeisyys ikään kuin perustelee itse itsensä tutkimuksen rajauksena. Tämä on pitkään ollut myös populaaria humanistista tiedettä hallitseva lähestymistapa. Yksilöt ja heidän suorituksensa kiinnostavat, ja elämänvaiheet tai tuotannon kaaret tarjoavat tekstille valmiin muodon.

Vaikka Nyqvist ja Polvinen huomauttavatkin myöhemmin, ettei kirjailijan tarkastelu riitä vaan on tarkasteltava myös laajempia teemoja, se ei riitä parantamaan tekstin uskottavuutta. Kirjallisuudentutkimus on syvällä ja poikittain. Biografismi on niin perustava osa tutkimuksen lähtökohtia, että sitä ei tarvitse kirjallisuuden ammattilaisille edes perustella.

Anaalikirjallisuus

"Shakespearen taiteen lumoihin joutuneen on vaikea irroittautua siitä tunteesta, että hän kirjoittaessaan mestarista, tutkiessaan hänen elämäänsä ja eritellessään hänen teoksiaan on jotenkin syypää pyhäinloukkaukseen tai ainakin hyvin arveluttavaan ja uhkarohkeaan tekoon. Tällainen puhe vaikuttaa jo palvomiselta, mutta taiteen suurmiehiin kohdistetusta jumaloinnista tuntuu kuitenkin Shakespeare-palvonta kaikkein luonnollisimmalta ja puolustettavimmalta; syynä tähän lienee Shakespearen universaalisuus. [...]

Vinkkejä kirjoista kirjoittaville

Hakusanat, joilla blogiini useimmin on eksytty, ovat erilaisia kombinaatioita kirjoista ja kirjailijoista; suosituimpana Conradin Pimeyden sydän ja Kafkan Linna, sekä niihin yhdistettynä "juoni", "kirja-analyysi" ja muita vastaavia. Ahneena kaupallistajana kehitän blogiani markkinalähtöisesti ja julkaisen kirjoista kirjoittaville räätälöidyn koosteen hyödyllisistä teksteistä.

Miksi? Voltaire ja Justin Bieber

Kun kysytään ”miksi tapahtui x” voidaan tarkoittaa kahta asiaa. ”Miksi omena putosi puusta” on selkeästi kausaalinen kysymys, kysytään mikä aiheutti tippumisen. Vastaus voi olla siis vaikka että puussa istui norsu joka irrotti omenan puusta. Jos taas Erkki hyppää puusta Jaskan päälle, Jaska herkästi olettaa Erkillä olleen jokin intentio, esimerkiksi Jaskan niskan katkaiseminen. Jaska siis kysyy teleologisesti ”miksi teit noin”, eli mitä Erkki tavoitteli romahtamalla hänen päälleen.

Kaikki Joonakset ovat älykkäitä

Ihmisillä on joskus tapana samaistua johonkin ihmisryhmään, ja sitten väittää kyseistä ihmisryhmää ihmisyyden ideaaliksi. Täydelliseksi jossain rajatussa ominaisuudessa, eli nörtit ovat aina älykkäimpiä, kirjailijat ovat aina henkisesti kypsimpiä, Tavalliset Kiltit Miehet eli ne jotka eivät saa naisia ovat aina parhaimpia aviomiehiä. Muiden ihmisryhmien edustajille ei haluta antaa tätä ominaisuutta jonka ihmisryhmä on varannut itselleen: kukaan muu kuin nörtti ei voi olla älykäs, kukaan mies joka saa paljon naisia ei voi ikinä olla hyvä aviomies.

Kauneudenhoitoalan mysteerit eli miksi naiset ovat niin vaikeita

Olen luullut että lähes kaikki inhimillinen tieto on saatavissa netissä joko suoraan tai välillisesti kunhan hallitsee hakemisen, lähdekritiikin ja pari logiikan perussääntöä. Mutta tämä ei pidäkään paikkaansa. Kauneudenhoitoalalla ei ole olemassa netissä ohjeita. Eikä sen puoleen missään muuallakaan. En ainakaan tiedä missä ne olisivat. Ehkä siinä on kyse jostain mystisestä äidiltä tyttärelle siirtyvistä salaisuuksista.

Kaksoisstandardeista.

Naipaul: Elämän kuva

Pidän kirjoista, joissa päähenkilön esittely lähtee hänen vanhemmistaan tai isovanhemmistaan. Edellinen tällainen oli muistaakseni Høegin Kuvitelma 20. vuosisadasta, ja toinen hyvä Björnsterne Björnsonin Liput liehumassa jota ei luultavasti tunne kukaan. Tai jos halutaan vakiintuneita instituutiokirjoja mainita niin Mannin Buddenbrookit on myös hyvä. Henkilöiden tarinat syvenevät olennaisesti kun tiedetään missä mielentilassa ja millä taustoin hänen vanhempansa ovat hänet kasvattaneet, se mikä välittyy implisiittisesti on vähintään yhtä tärkeää kuin ääneen sanottu.

Esslin: Draaman perusteet

Jyväskylän kirjallisuuden laitos päivitti opetussuunnitelmansa viime syksynä, mutta valitettavasti opetussisällöt eivät näytä parantuneen. Yleisen kirjallisuuden draaman perusteoksena luetaan edelleen Martin Esslinin vuoden 1976 Draaman perusteita, joka pursuaa yksinkertaistuksia, karkeita virheitä ja jo syntyaikanaan vanhentunutta tietoa. Viimeksimainittu ei tietenkään ole vakavaa, sillä onhan toki kohtuutonta odottaa, että alle neljässäkymmenessä vuodessa kukaan opettajakunnasta ehtisi tarkistaa mitä oppikirjoissa lukee.

Ylipersoonallinen viisaus

Kirjallisuustieteessä on käsite ylipersoonallinen viisaus, bahtinilaisittain ”Jumalan nauru”. Konventionaalisemmassa merkityksessä (siis jumalia asiaan sotkematta) sillä tarkoitetaan, että kirjailija saavuttaa tekstillään ”vahingossa” jotain, mitä hän ei tietoisesti hakenut. Tämä on sukua ”luoville vahingoille”, vahingossa keksimisille joista on muilla aloilla lukuisia esimerkkejä: penisilliini keksittiin pilaamalla bakteeriviljelmä, kumin vulkanisointi keksittiin kun hra Goodyear jätti kamojaan lojumaan ympäriinsä. Tällaisenaan idea on OK, mutta kirjallisuuden tulkinnanvaraisuus kuitenkin aiheuttaa erinäisiä probleemia.

Tetris, femtris ja ilmestyskirja

Tietokonepelit aiheuttavat väkivaltaa!

Tetriksessä tuhotaan palikoita aina kun yksi rivi tulee täyteen. Tetriksen tuhoamisoperaatiot aiheuttavat lapsille aggressioita ja ohjaa ajattelemaan, että toisten vahingoittaminen on hyväksyttävää. Pelaamisen jatkuttua pidemmän aikaa lapsi alkaa kokea ahdistusta nähdessään tiiviin ja yhteisöllisen palikkarivin, jolloin hänen on tuhottava se. Lopulta lapsi samaistaa ihmiset palikoihin ja ahdistuu ellei pääse vahingoittamaan heitä. Täten on mahdollista että kouluampumiset johtuvat siitä, että lapsi on tetrispelin takia turtunut väkivaltaan ja tuhoamiseen. Tietokonepelit oletusarvoisesti aiheuttavat syrjäytymistä, ja kun syrjäytynyt lapsi vielä altistuu tetriksen aggressiiviselle ilmapiirille, ei ole ihme että joku saa päähänsä ottaa pyssyn ja ruveta ammuskelemaan.