torstai 20. joulukuuta 2012

Huvitammeko itsemme hengiltä eli tyhmälistö ennen ja nyt

Postman: Huvitamme itsemme hengiltä 
Kirjan Huvitamme itsemme hengiltä esipuheessa Neil Postman esittelee Uljas uusi maailma -teosta, ja ilmoittaa jakavansa Huxleyn pahimman pelon: sivistys rappeutuu viihteen syrjäyttäessä sen. Pelko on turha, ongelma on että Postman, Huxley ja kumppanit kuvittelevat olevansa maailman viimeisiä älyköitä. Kulttuurirappion ennustaminen on ollut älyköiden lempiaihe kautta aikojen. Minä sen sijaan väitän, että heiltä puuttuu perspektiivin tajua.

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

King ja muut maailmankirjallisuuden klassikot

Kirjastoissa on eroteltu omille hyllyilleen ns. kaunokirjallisuus, scifi, rikoskirjallisuus ja romantiikka. Ammatikseen kirjallisuuden parissa toimivan populaarikirjafaniksi tunnustautumisessa on häpeilyn makua: tiedän kyllä että ne on huonoja... joskus kevyempää lukemista... kyllä oikea kirjallisuus silti on mun lempparia... Nykyään julkaistava kirjallisuus noudattaa lähestulkoon kaavaa suosittu = arvoton, arvokas = epäsuosittu. Laajemmassa mittakaavassa suosion väheksyminen on kuitenkin perusteetonta.

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Kielletään individualismi!


2000-luku jätti maailmalle perinnöksi niin paljon ympäristötuhoja ja psyykkistä pahoinvointia, että maailma ajautui supermegagigaterakatastrofin partaalle taloudellisesti, eettisesti, eksistentiaalisesti, tieteellisesti ja kaikilla muillakin mahdollisilla tavoilla. Sen jälkeen kun kaikki kiinalaiset olivat ostaneet kännykän ja öljyvarat loppuivat, katsottiin aiheelliseksi puuttua asiaan. Maailman suurvaikuttajat – muun muassa Yhdysvaltain presidentti, Mark Zuckerberg ja Angry Birds – totesivat, että tilanteen korjaamiseksi täytyy kieltää jotain. Mitä? Mukavuuksista ei amerikkalaisten vuoksi voinut tietenkään karsia, joten päätettiin kriminalisoida kauheuksien alkusyy, kaikkien ongelmien Äiti, Isä ja pahin turmio – individualismi. Esimerkkiä otettiin muotimaailmasta: kaikki muotia seuraavathan pukeutuvat nöyrästi samalla tavalla eikä mitään ongelmia ole.

tiistai 13. marraskuuta 2012

Taidekriitikot

Tämä kirjoitus toistaa illuusion yhden alakulttuurin paremmuudesta toisiin nähden, ja innoitti miettimään mitä ovat kriitikot taidealalla. Alla rautalangasta väännetty pelkistys.

Kriitikot ovat vain yksi alakulttuuri.

maanantai 5. marraskuuta 2012

Oletko synesteetikko?

Synesteetikko voi kuulla, haistaa, maistaa tai tuntea värejä, nähdä miltä materiaalit tuntuvat, haistaa ääniä tai nähdä makuja. Synestesia (kreik. syn = yhdessä, myötä; aisthesis = aistimus, tunteminen, kokeminen) määritellään useimmiten, että aistiärsyke koetaan ”oikean” aistimuksen lisäksi myös jonkin toisen aistin välityksellä. Havainto on tahdosta riippumaton ja sama ärsyke aiheuttaa aina saman havainnon: 9 on aina punertava, fis panhuilulla tuoksuu aina ruoholta.

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Sitaattikimara tietämisestä

Tietojen hankkimisen kyky on tärkeä, mutta vielä tavoiteltavampi on tietojen soveltamiskyky. Oivalluksiin johtavaa tietoa tulee vastaan milloin missäkin ja mitenkin, se pitää vain tunnistaa ja ottaa käyttöön.
- Ernst Billgren: Mitä on taide?

lauantai 15. syyskuuta 2012

Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta


Kazuo Ishiguron romaanissa Pitkän päivän ilta (1989, suom. Helene Bützow) ikääntyvä hovimestari Stevens tekee kuuden päivän automatkan jonka aikana hän muistelee elämäänsä, suhdettaan neiti Kentoniin, entiseen työnantajaansa lordi Darlingtoniin ja nykyiseen työnantajaan herra Farradayhyn, sekä pohtii arvojaan. Stevens on aristokratian kannattaja: hän kertoo tarinaa omista viitekehyksistään, tulkitsee ihmisiä, asioita ja mielipiteitä luokkayhteiskunnan näkökulmasta, samaistuu yläluokan ihanteisiin palvelijan asemassa. Romaanin ydin on pohtia kahden aikakauden ja ajattelutavan välistä murrosta erilaisten henkilöhahmojen kautta.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Kuhn I: Taiteen kehitysdynamiikka

Thomas Kuhnin kehitysdynamiikan mukaan tieteenteoriat kehittyvät esiparadigmaattisesta vaiheesta sääntöjärjestelmään, jossa alkaa esiintyä ratkaisemattomia ongelmia. Kun ongelmia kasaantuu tarpeeksi, alkaa tieteen kriisi joka päättyy vallankumoukseen ja alkaa uuden paradigman aika.

Teoria kuitenkin osoittautui heikoksi mm. siksi, että tieteenalojen sisällä on nykyään jatkuvasti kilpailevia suuntauksia eikä vain kriisivaiheessa, eikä pieniin muutoksiin soveltaminen sovi sen ytimeen. Teoria soveltuukin paremmin taiteen tarkasteluun, jossa eletään tällä hetkellä kriisivaihetta. (sovellus ei siis koske taiteentutkimusta)

lauantai 1. syyskuuta 2012

Mikä systomykoosi?

- Mikä "uusi" juttu lyö seuraavaksi läpi taiteessa? - Systomykoosi!  Tätä sanaa ei kukaan ymmärrä, se kun on sana uudessa kielessä jonka juuri keksin.
Mitä on taide? ja sen jatko-osa ovat ruotsalaisen taiteilijan Ernst Billgrenin teoksia. Billgren unohtaa esoteerisen taiteen salaopin ja puhuu ilman kielellistä kermavaahtoa kielikuvin ja muiden alojen käsittein. Billgrenin mukaan taiteen käsite on kuollut 70-luvulla, koska mikä tahansa voi nykyään olla taidetta.

perjantai 24. elokuuta 2012

Näyte tyylikausitutkimuksesta vuonna 2500

Vertaileva katsaus kirjallisuuden tyylikausien taitekohtiin. Katkelmat osioista 1500-1600 -luvut sekä Postmodernismista systomykoosiin.


1500-1600-luvuilla kirjailijat olivat pääsääntöisesti aatelistoa, ja porvariskirjailijat tarvitsivat hoviin edustajan saadakseen tekstejään näkyville. Kirjallisuuden arvottaminen säätyaseman mukaan alkoi rapista vasta 1600-luvun loppupuolella. Oheisessa valokuvassa ranskalaisen porvarissäätyisen alkuperäinen käsikirjoitus näytelmästä, jota on mahdollisesti esitetty katuteatterissa.

torstai 23. elokuuta 2012

Kirjallisuuden tutkijat!

Toisten runoudella ratsastajat!

Kirjallisuus korostaa monitulkintaista luonnettaan, mutta silti on olemassa vain yksi klassikoiden kaanon, jonka allekirjoittavat niin tutkijat, arvostelijat, palkintoraadit, harrastajat kuin harrastamattomatkin. Vaihtoehtoisia kirjallisuushistorioita ei ole. Kirja on arvokas, koska se kuuluu kaanoniin, kirja kuuluu kaanoniin, koska se on arvokas.

Vuonna 1900 määriteltiin vuosisadan vaihteen hyvät kirjailijat, eikä tämä käsitys ole sen jälkeen muuttunut. 1900-luvun alussa kirjoitetut kirjallisuuden yleisesitykset (esim. B.F. Godenhjelm: Suomalaisen kirjallisuuden historia, 1906) esittelevät samat kirjailijat kuin 2000-luvun julkaisut. En väitä, että edellisen sukupolven klassikot pitäisi aina heittää kaivoon, mutta en tue varauksettomasti sitä ajatusta että klassikot ovat klassikoita, koska ne on määritelty klassikoiksi. Kaikilla muilla aloilla tieteestä taiteeseen on keskenään kiisteleviä suuntauksia, jotka painottavat eri henkilöitä suuntauksen perustajien taustojen, arvojärjestelmien ja mielipiteiden mukaan. Eikö tuollainen kaanonin jähmeys sodi kirjallisuuden luonnetta vastaan?

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Bituminhajuinen karhea yö

Taide on jo ammennettu tyhjiin, vai? Taiteen käsite potkaisi tyhjää jo 70-luvulla, sanoi Ernst Billgren. Kaputt, finito. Mikä vain voi olla taidetta, toisin sanoen "taide" ei merkitse mitään. Taiteen joitain erikoisimpia, tai ainakin hauskimpia saavutuksia ovat Osmo Jokisen Nollapiste, John Cagen 4'33'' sekä Musta neliö valkoisella pohjalla. Nekin ovat kuitenkin vain normaalin taiteen ilmaisutyhjiöitä, mikä ei kummoistakaan kekseliäisyyttä vaadi. Kun nyt kerran yritetään esittää luovaa, niin miksi ei keksittäisi täysin, kokonaan, kerta kaikkiaan, absoluuttisesti uusia taidemuotoja? Mitä, yrittääkö joku vikistä performansseista, käsitetaiteesta, readymadesta, teemumäestä? Äh, vanhaa moskaa. Graffitit, tatuoinnit, "naistaide" kuten käsityöt ja sisustus, tai japanilainen teeseremonia- ja puutarhataide ovat nekin suurimmaksi osaksi pelkkää tavallista visuaalisuutta.